Pia Valkonen

Kekkolankankaalla jo yksi omakotitalo

su 17.3.2013

Eilen ajelimme Marian kanssa Siilinjärveltä Pöljän Mehtomäentien ja Saarismäentien kautta Alapitkälle. Kaula pitkällä koetimme katsoa, kuka asuu pienessä punaisessa Pöljän tuvassamme, kun postilaatikko rivissä ei enää ole sama, minkä me riviin jätimme.

Emme saaneet selvää, mutta se oli rauhoittava tieto, että uusienkin asukkaiden lähinaapurina ovat Härköset. Härköset pelastivat meidät monesta pinteestä. Kun Leonid ajoi Sitikkani Juvalla kyljelleen hakiessaan Ljovan Lappeenrannasta ja auto juuttui pitkäksi aikaa Mikkeliin kolarikorjaamoon, naapurit lainasivat minulle toista autoaan työautoksi.

Kun Leonid lähti talosta, Härköset sanoivat lohduttavasti: "Kyllä me tästä yhdessä selviydymme!" Ajatelkaa, sellaiset naapurit.

Jotain samaa on Salosen Maritan Kiikoisten talon naapureissa. Kylällä on tapana jättää auton virtalukkoon avaimet, sillä eihän sitä koskaan tiedä, jos naapurin pitää äkkiä lainata autoa eikä ketään naapurissa ole antamassa avaimia.

Alapitkän Kekkolankankaan maa-alue tuli Lapinlahden kunnalle kalliiksi. Mutta alue on kuivaa kangasta eikä mitään tälle seudulle tyypillistä lässeikköä. Lisäksi maa on tuote, jota ei enää valmisteta. On kuitenkin aivan oikein, että maahankintahintaa tarkastuslautakunnassa hieman kyseenalaistamme.

Yksi omakotitalo Kekkolankankaalla näkyy jo olevan. Ja kotitielle jääneestä pehmolelusta päätellen talossa asuu lapsiperhe.

Painu sinne Hollantiisi sitten

Turhaumani Lapinlahteen on kasvanut sitten Leonidin kuoleman. Tuntuu, että minulla ei ole täällä oikein mitään. Toiseus oli helpompaa, kun sen saattoi jakaa.

Kaipaan sitä, että asumisemme tavallaan laajeni Työsuhde-kerrostaloille, kirkonkylän pienelle Venäjälle. Kerrostaloilla asui venäläisiä kolmessa asunnossa. Kuulen vieläkin, miltä kuulostaa Työsuhteiden alaovi, kun sen avaa. Oven lukosta kuuluu äänekäs raks.

Ja kohta Leonidin oven läpi käytävään kuului äänekäs progressiivinen rock tai Kino. Lisäksi Leonidin jääkaapissa oli aina keittoa tai ainakin seljankan ainekset. Kävimme myös Leonidin vuorolla saunassa. Työsuhteet on rakennettu niin, että kolmen talon keskelle jää viihtyisä sisäpiha makkaranpaistohuvimajoineen.

Leonidin keittiön ikkunasta oli mukava katsella, ketä pihassa liikkuu. Kerrostaloilla olisi mahdollisuus vaikka mihin asukastoimintaan, jos Lapinlahden Kaskihovi Oy:ssä sellaisesta joku muukin innostuisi kuin Heli Heikkinen (vihr.). Koulukujan rivitaloilla sellainen oli, kun siellä asuivat Hannulat sekä Halosen Olli.

Joku varmaankin voi sanoa nyt, että painu sitten sinne Hollantiisi sinäkin sen Umayya Abu-Hannasi perään. Olen minä Amsterdamissa käynyt ja viehättynyt kaupungin monikulttuurisuudesta sekä rentoudesta jo 80-luvulla. Mietin tänä aamuna heti herättyäni, mikä ero Kööpenhaminan hippien vapaakaupungilla Christianialla ja Amsterdamilla oli.

Christiania ja Amsterdam

Kävimme niinä 80-luvun lopun vuosina Christianiassakin, mutta ei se oikein napannut. Tunnelma oli jo portilla apea ja kyräilevä. Ehkä juuri silloin Christiania eli jotain rappiokauttaan. Ehkä huumeita oli siinä vaiheessa vedetty jo liikaa eikä vielä seuraavaa kukoistuskautta talonvaltauksineen ollut näköpiirissä.

Amsterdamissa toki paloi pilvi ja huorat olivat näyteikkuinoissa, mutta jotenkin elo kaupungissa oli iloisempaa. Amsterdamissa oli jotain röyhkeän, törkeän lämmintä, minkä saattoi aistia vähän aikaa sitten televisiosta tulleesta dokumentista Punaisten lyhtyjen kaksoset (Meet the Fokkens/Fokkens overhouren).

Dokumentissa näytettiin kahta 50 vuotta prostituoituna työskennellyttä mummelia Martine ja Louise Fokkensia. Mummelit olivat aivan ihastuttavia. Olivat olleet perustamassa huorien ammattiyhdistysliikettäkin. Louise on joutunut lopettamaan hommat reumansa vuoksi, mutta Martine jatkaa, sillä hänen kansaneläkkeensä ei oikein riitä elämiseen.

Lisäksi Amsterdamissa saattoi aistia saman kuin evoluutiobiologi Jared Diamond huomasi muistaakseni kirjassaan "Romahdus, miten yhteiskunnat päättivät tuhoutua?". Ihmiskunnan tulisi ottaa oppia hollantilaisista, sillä he ovat oppineet yhteistyöhön. Hollantilaisilla on perinteisesti ollut yhteiskuntaluokkiakin yhdistävä keskinäisriippuvuuden suhde; he ovat pitäneet meren loitolla boldereiden avulla.

Myös Päivi Uljas korosti Hyvinvointivaltion läpimurrossa, että ennen kattavaa sosiaaliturvaa meillä oli agraarisiin olihin perustuva residuaaliturva, jossa paljon tekemistä oli keskinäisriippuvuuksilla. Ei se aina juhlaa ole ollut ja Uljas nauratti meitä vasemmistonaisia alustuksessaan vilauttamalla kuvaa 50-luvun kyltillä, jossa jonkin teollisuuslaitoksen seinässä kehoitettiin palkkatyöläisiä avustamaan maaseudulla olevia läheisiään.

Joku koiranleuka oli lisännyt kyltiin yhden tavun: "Auttakaa maaseudulla kuolevia lähimmäisiänne!"

Sehän on kuin nykyään. Olen ymmärtänyt näin, että Suomen verovarat piilevät kaikki kehäkolmosen sisäpuolella. Tänne ulkopuolelle ei ole tarkoituskaan antaa muuta kuin saattohoitoa. Jotta edes se olisi kunniakasta, pitää vaatia verontasauksia.

Muuten jauhamme mummelit terveyskeskusten vuodeosastoilla harrastekoirien ruoaksi.

Pahuksen Artemi Troitski

Vaikka jossain edellisistä merkinnöistäni kirjoitin, että Artemi Troitski se ei taida jättää minua, loukkaannuin kuitenkin vähäsen tyyppiin. Venäjän viimeisessä diversantissa Troitski kirjoittaa, että Suomessa ihmiset toki ovat jotenkin rennompia kuin Ruotsissa, mutta suomalaiset naiset ovat rumia.

Kiitosta vain, Troitski.

Sen sijaan Sveitsiä Troitski pitää satumaisen kauniina maana, mutta ihmisiä umpitylsinä. Sveitsissä kuulema asuu patologisen tylsä kansa. Venäjän Playboyn mielestä Hollannin kaltaista maata ei ole samanlaista koko maailmassa.

Kun Troitski koettaa kysyä hollantilaisilta toimittajakollegoilta, jotka edustavat oppositiohenkistä älymystöä, mikä on tämän hetken suurin ja polttavin ongelma. Hollantilaisjournalistit kuulema koettavat ähkiä ja puhkia epätoivoisesti, mitä ongelmia maassa voisi olla.

Kerran Troitski kertoo saaneensa vastauksen, että osa punanahkaisesta surinamelaisnuorisosta kapinoi vaarallisesti. Troitski kysyi, räyhäävätkö nuoret kaduilla ikkunoita rikkoen ja poliisia kivillä heitellen. Vastaus oli: "No, ei tietenkään, mutta heidän johtajansa ovat lähettäneet suurimpiin lehtii kirjeen ja sanoneet televisiossa, että ovat tyytymättömiä elämäänsä ja valmiita ryhtymään tositoimiin." (Artemi Troitski Venäjän viimeinen diversantti s. 49)

Lisäksi Hollannin rautatieläiset olivat lakossa. Troitski kysyi, eivätkö junat kulje. Kuulema kulkivat ne, mutta osa vuoroista oli peruttu. Rautatieläiset eivät olleet tyytymättömiä palkkaansa, eläkkeeseensä tai turvatekniikkaan, vaan osa veturinkuljettajista oli kyllästynyt aina ajamaan samaa reittiä.

Hollannin sosialistipuolueesta löytyy Sosialistiliiton sivuilta mainio kirjoitus puolueen vuoden 2006 vaalivoiton jälkeen: http://www.murros.net/index.php?option=com_content&task=view&id=82&Itemid=36

Kappasta vain. Sosialistiliitto on kuin onkin edelleen elossa. Pitääpä alkaa tutkia sivuja vähä lähemmin.

Miksi ihailen Siilinjärveä?

Ihailen Siilinjärveä ja osin Lapinlahden Alapitkääkin sen vuoksi, että niissä on paljon muualta muuttaneita. Jotain rauhoittavaa on naapurissa, joka ei välttämättä ole sekaantunut monien vuosikymmenten takaisiin ristiin-rastiinnainteihin ja erilaisiin sisäsiitoksiin.

Joka askeleella ei tarvitse pelätä, että astuu johonkin käsittämättömään suku- tai perhemiinaan, mikä minua täällä Lapinlahdella niin kovasti ahdistaa. Siilinjärveläiset ovat taustattomia ja oikeastaan jotenkin sosio-ekonomisesti samankaltaisia. Siilinjärvelle on muuttanut kovasti pienituloisia lapsiperheitä. Sellaisia, joilla ei ole varaa Kuopion omakotitalojen hintoihin.

Jos miettisin, missä ihan oikeasti viihtyisin, sanoisin, että jossain Helsingin mamulähiössä. Esimerkiksi Helsingin ortodoksisella seurakunnalla on Mellunmäessä keskus, joka syntyi kansalaislähtöisesti ja vastoin silloisen kirkkoherran tahtoa. Mellunmäen ortodoksisen keskuksen kyljessä olisi mukava asua, arvelen.

Tosin arvelen myös, että kahden koiran kanssa ei pääse mellunmäkeläisen kerrostalon kupeelta järven tai meren jäälle hiihtelemään. Eikä Mellunmäessä ehkä kehtaa käydä kusettamassa sunnuntaiaamuna kello kuusi koiria pukeutuneena koirainkusetustakkiin sekä miehen saappaisiin ja yökkäriin niin kuin tänä aamuna tein.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi