Pia Valkonen

Omaishoitajan työpäivä

ti 12.3.2013

Työpäiväni alku on aikaistunut. Maria haluaakin syödä jotain aamulla, joten pyytää minua nykyään kiskomaan itsensä sängystä kello 06.15. Se tarkoittaa sitä, että minun on herättävä kello 05.55.

Ensimmäisen ruokin Osku-kissan, sitten käytän koirat kusella. Hiusten pesukerrat pitää minimoida palmikoimalla kuontalo letille, sillä en minä ainakaan montaa kertaa viikossa jaksa herätä 15 minuuttia aikaisemmin tukanpesulle.

Kirjailija Kari Hotakainen kirjoittaa kolumnissaan Näkymättömistä (Me 3/2013), omaishoitajista. Me toden totta elämmme neljän seinän sisällä, mutta olemme kokeneet kaiken. Hotakaisen mukaan omaishoitajat ovat hiljaisia, äänettömiä.

Ehkä puolisoaan hoitavat vanhemmat omaishoitajat ovat. Minä en ole. Joskus joku voisi äänittää sadattelun, jota käymme Marian kanssa huonoina aamuina. Joskus tappelu jatkuu saumatta iltatoimilla. Joskus Maria pyytää anteeksi aamuista ärtyisyyttään, joskus minä.

Anteeksipyynnölle pitää valita oikea hetki. Jos toinen vielä kiehuu raivosta, ei kannata ryhtyä lepertelemään. Se ärsyttää vielä enemmän. Kaikkein raivostuttavinta on, mikäli Matti joutuu pyörimään aamulla jaloissa - ja on vielä hyväntuulinenkin. Silloin me kaikki naiset käännymme Mattia vastaan.

Olemme kaikki aamuäreitä.

Pitää koettaa asettaa rummunlyöjänsä meidän rummunlyöjämme mukaan. Näin se vain valitettavasti on. Tohtori Loimulohen sähköpostiviestien mottona on, että jos ei pysy tahdissa, kuuntelee eri rummunlyöjää. Tai jotain sinne päin. Hyvin ilmaistu.

Tohtori Loimulohi myös eilisessä Iisalmen Sanomien nelossivun kirjoituksessaan luotsasi hyvin iisalmelaiseen nousevaan rasismiin. Muukalaisviha pitää uskaltaa nimetä ja siitä täytyy voida puhua.

Nautaeläimet esimiehinä

Jos vaikka olenkin jonkun mielestä nautaeläin, puuttuvat minulta kyllä lehmän hermot. Arvostan toki sellaisia, joilla sellaiset on. Esimerkiksi Lapinlahden tarkastuslautakunnan uudelle puheenjohtajalla Rauno Savolaisella (kesk.). Hyvät hermot ja huumorintajua meidän kanssamme pitää olla.

Kävimme eilen Matin kanssa sekä katsomassa Heinäahontiellä myytävänä olevan neljän hehtaarin pikku tilan - ilmeisesti on joko Humalipuro tai Raivio nimeltään. Ajoimme sen jälkeen kahlaamaan lumessa varpaisjärveläisen rivitalon ympärillä.

Matillahan on aivan eri näkemys tulevan katon muodosta kuin suunnittelijalla. Olisihan se pitänyt arvata. Matti kyllä tuntee talon laattasaumoja myöten, sillä nyt jo edesmenneen rakennusliikkeen Pulkka ja Sutinen pani hänet muinoin rivitalotyömaalla laattasaumuriksi.

Revimme samalla reissulla Hartikaisen kalakaupan oven ripaa. Onkin auki vasta loppuviikosta. Olisin tahtonut näyttää kaupan Matille.

Kävimme sen sijaan Siwassa. Jotain työväenhenkeä kaupassa yhä on, vaikka Tradeka lienee ajautunut aika kauas alkuperäisestä ideastaan. Konsernin nettisivuilla on kuitenkin Tradekan maineikas työväen osuusliikkeen historia: http://www.tradeka-yhtyma.fi/tradeka-yhtyma/historia.html

No, on Tradekan hallituksessa edes sosiaalineuvos, demari-Virpa Puisto, jonka Paavo Lipponen heitti pellolle jostain hallituksensa palaverista. Pisteet itkevälle sosiaalitädille siitä sekä Arja Alholle (sd.) kiitos, että kirjasi historian Kovan tuulen varoitukseen. Kirjanen on työpöydälläni ja selailen sitä aina välillä.

Minkä Paavo Lipponen voimiensa tunnossa taaksensa jätti, ilmestyi kansan puukkona selkään viime presidentinvaaleissa.

Sai Pekka Ervasti taputella Mikael Jungneria olkapäähän pressanvaalilähetyksessä niin, että Jungnerin takki pölisi. Kyllä kansa kaikesta huolimatta muisti, kuka oli vasemmistolainen ja kuka ei. Pekka Ervasti ja toimittajatutkintolainen MTV3-uusliberaalimies Timo Haapalainenhan ilakoivat Mäntyniemen pesänjakajissaan siitä, että kylläpä Lipponen ja Niinistö olivat kovia jätkiä itkettäessään tyhmiä sosiaaliämmiä.

Niinistö on niistä ajoista osoittanut jopa joitakuita sosiaalisen omantunnon piirteitä. No, hitto, olen edelleen sitä mieltä, että Aivan tavallisia asioita on kyllä joutava keskiluokan puuhakirja, mutta eipä kasvatusasiantuntijat ole koskaan nuorisoa kapinaan kasvattaneetkaan. Kasvatuksen perimmäinen ajaus, jos ei ole kyse Sorrettujen pedagogiikasta, lienee vallitseviin oloihin. sopeutuminen.

Mustajärvi ja vasemmiston voima

Markus Mustajärvi (vasry.) on eilisen Maaseudun Tulevaisuuden (MT ma 11.3.2013) mukaan tehnyt oikeuskanslerille kantelun kuntauudistuksesta. Syytä onkin. Minä myös kysyin kerran Pohjois-Savon vasemmiston sähköpostilistalla, mitä tarkoittaa perustuslakiin kirjattu kuntalaisten itsehallintapykälä.

Erkki Virtanen (vas.) vastasi, että ei mitään.

Samaan pykälään viittasi jossain kuntakirjassaan Kauko Heuru (kok.) Kuopion entinen kaupunginjohtaja. Lisäksi Heuru kirjoitti sanan uusliberalismi kuntakirjoihinsa täynnä rivienvälistä inhoa. Kun kerta Erkki Virtanen ei paljoa Kokoomuksesta tahdo erottautua, hän voisi alkaa kuunnella myös Tampereen yliopiston kunnallisoikeuden emeritusprofessoria Aimo Ryynästä (kok.).

Myös Aimo Ryynänen pitää kuntarakenneuudistusta perustuslain hengen vastaisena.

Mustajärvelle myös pisteitä Kulttuurivihkojen (1/2013) haastattelulausunnoista. Ärräpäissäkin virisi keskustelu vasemmiston elitismistä. Kontiolahden journalistiteurastaja Matti Ronkaisen mielestä esimerkiksi minä olen elitistinen, sillä olen Kulttuurivihkojen sekä Tiedonantajan tilaaja.

Mustajärvi lausui Kulttuurivihkoille, että vasemmiston on turha vinkua mitään ennen kuin on kerännyt poliittista voimaa. Poliittinen voimattomuus on syy siihen, miksi jossain vaiheessa todella tuskastutti piirisihteeri Jouko Nuutisen eteenpäin meilaamat puolueen kannanotot. Ne alkoivat toistaan itseään; pitäisi, pitäisi, pitäisi Heinävedelläkin olla alko.

Vasemmistoliitosta voi vielä tulla hyväkin. Luin eilen illalla makaronilaatikkoa lasten toivomuksesta tehdessä Vasemmistoliiton puolueen uudistamisluonnosta Vasemmiston toiminta kohti 2020-lukua. Ei paperi ihan huono ollut. Tosin kuka suomen kielen nero on vetänyt otsikkoon sanan toiminta?

Yök.

Kus´piän hampurilaismalli

Kokeilen nyt hampurilaismallia. Vasemmistoliiton puolueuudistusluonnoksessa oli hyvää kaikenlainen avoimuuden korostaminen. Esimerkiksi ohjaukseksi kunnanvaltuutetuille paperissa ideoitiin kaikille kuntalaisille avoimia palavereja ennen valtuuston kokouksia. Hyvä juttu, mutta ei näytä vielä oikein Lapinlahden vasemmistossa läpi menevän. Ehkä ajan kanssa.

Sitten politiikasta kehoitettiin kirjoittamaan eri puolilla somessa - facebookissa ja blogeissa. Eri hyvä.

Sen sijaan ihmettelen luonnoksen lausetta: "Kaikki puolueen piirissä syntyvä tieto ei ole yhtä merkityksellistä." Se, joka luonnoksen lauseen on kirjoittanut, saisi astua esiin antamalla konkreettisen esimerkin siitä, mitä sillä mahdetaankaan tarkoittaa.

Ainakin Stefan Håkansille Mustasaaresta sekä minulle tuli puolueen virtuaalisessa kuntaryhmässä sellainen olo, että jotkut kaiketi olivat hallitusneuvotteluissa sopineet tai ainakin antaneet ymmärtää jotain vahvoista peruskunnista, ja sitten samaiset vasemmistoherrat koettivat survoa meidät muottiinsa.

Kaikkemme teimme Håkansin kanssa pienten kuntien ja kunnallisen itsehallinnon perustuslaillisuuden puolesta Vasemmistoliiton kuntaryhmässä, mutta leimauduimme kusipäiksi. Lisäksi meidän listalle tuomilla tutkimuslinkeillämme ei tuntunut olevan sanottavaa merkitystä.

Myönnettäköön, että jossain vaiheessa keskustelun käydessä kuumimmillaan, kaivelin verta omasta nenästäni meilaamalla listalle Kiteen punikki-Rouvisen herjakirjoituksen sekä lopuksi sinetöin persona non grata -ilmiöni sekoittamalla vahingossa Ärräpäihin menevän viestin menemään kuntaryhmään.

Ärräpäille kirjoitin, että Vasemmistoliiton kannanotto Henna Heppatytön luonnokseen on kuin Jope Ruonansuun sketsistä, joka käyttää hyväkseen neurologista vammaa Touretten oireyhtymää. Olettehan kaikki nähneet Ruonansuun sketsin, jossa tämä puhuu kauniisti nuorille, mutta samaan hengenvetoon oireyhtymä sanoo, että huorille.

Tarkoitin, että Vasemmistoliiton kannanoton joka toinen lause oli hyvä ja joka toinen lause löi edellistä korville. Ihan kuin Tommi Melenderin ja Timo Hännikäisen Liberalismin petos.

Lisäksi samaisen onnettomaan sähköpostiviestiin oli liimautunu Pentti Straniuksen herja minulle. Koska olen ärsyttävä uskovainen ja raitis nutturapää, Stranius nimesi piruuttaan minut kamariseksin papittareksi. Kun Vantaan ajatusvuo Kati Tyystjärvi sen luki, hän taattuna täti-ihmisenä repäisi jakkupukunsa.

Hampurilaismalli. Niin! Hienoa on, että tuleville puoluevaltuuston lapsellisille jäsenille korvataan valtuustoreissuilla myös vauvanhoitaja.

Tätä samaa ajattelumallia voitaisiin ajatella joskus piirijärjestön kokouksissakin. Tarkoitan sitä, että piirissä voitaisiin miettiä syvällisesti, mitkä ovat kokoukseen osallistumisen käytännön esteitä.

Nyt tuntuu siltä, että Pohjois-Savon vasemmistopiirin kokouksiin ei haluta liepeille ainakaan ketään liikuntavammaista, sillä kokous järjestetään Iso-Valkeisen alakerroksessa, jonne en enää yhtään kertaa kanna Mariaa tai tämän pyörätuolia.

Työterveyssuunnitelma

Olipas hyvä juttu, että eilen Iisalmen Työterveysasema pakotti uusiksi raksaliikkeen työterveyssuunnitelman. Näin siitä tuli hyvä päihdepuuttumisen ohjeineen. Erinomaista. Nyt meillä on lisäksi työkalut käsitellä pitkiä sairauslomia ja ikääntyviä työntekijöitä, joista äärimmäisin esimerkki on itse hallituksen puheenjohtaja, seuraavana ikä-äkäinen toimitusjohtaja vaihdevuosivaivoineen.

Emmekä ihan heti vaihda Lapinlahden kunnan työterveyspalveluihin, sillä meillä on Kuopiossa pari täsmäohjusta. Ohjaamme heidät seuraalla täsmäpätkällä Kuopion työterveysaseman piiriin. Kiitos muuan työmies, joka tästä(kin) hoitamattomasta asiasta antoi palautteensa.

Mitäs minun piti vielä? Ai niin. Etsiä runoilija-klovnille kirjailija Heikki Turusen etanapostiosoite. Ja minulle tuli ajatus - poliittisesta islamismista sekä Afganistanin sodasta eilen, kun Velma koettin palauttaa minulle Reko Ravelan Afganistanin sodasta kertovaa kirjaa. En vain ehtinyt formuloida ajatusta, sillä Maria tuli kotiin ja piti aloittaa ilta pikaisella vessatuksella.

Nyt on vietävä tyttö terveyskeskukseen, sillä yski koko viime yön kuin keuhkotuberkuloosipotilas. Jätän ajatuksen jatkojalostustumaan yön yli.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi