Jopas jotakin

ti 5.3.2013

Luin vasta nyt Iisalmen Sanomat nettiversiona perjantaista lähtien. Nettilehdet jäivät kasautumaan, kun perjantaina nousi taas kuume.

Olin lukenut kyllä Lapinlahden valtuuston kokouksen esityslistan ja ajattelin, että jostain pitää ottaa selville, miten porukat äänestivät Eine Parviaisen (kok.) tekemistä muutosehdotuksista kunnan lausuntoon Virkkusen kuntaliitostyöryhmälle

Vaikka olin muutosehdotuksista eri mieltä, pidän erinomaisena, että valtuutetut ovat alkaneet nähdä vaivaa ehdotusten tekemisessä ja asioiden omavoimaisessa valmistelussa. Ei niin kauhean kaukana ole aika, jolloin Lapinlahden valtuutetut olivat melkoisen mielenkiinnoton möllilauma, joka oli aina samaa mieltä kuin esittelijä.

Hieno homma! Sekin oli hieno juttu, että demarit pukivat sanoiksi sen, mitä moni ajattelee. Iisalmen suunta tuntuu lähinnä kuoleman suudelmalta.

Lisäksi meikäläiset valtuutetut saisivat ottaa oppia. Jos näkisivät vaivaa olla jotain mieltä ja sitten vielä etsisivät tietoa kantansa pontimeksi ja lopuksi vaivautuisivat tekemään yhtä kovan työn asiansa saattamiseksi paperille tai konkreettiseksi esitykseksi, saa takuuvarmasti ainakin sekä nassunsa että nimensäkin lehtiin.

No niin, olenkin sitten näiden vaivannäkijöiden kanssa eri mieltä. Siitä olen samaa mieltä demareiden kanssa, että Ylä-Savon yhteiselle kaupungille on syytä kääntää selkä.

Mutta lähidemokratian kannalta tarvitsemme itsenäisen kunnan - ja sen kunnallisen kusitolpan - kunnanjohtajan, jota syyttää kaikesta mahdollisesta tarvittaessa.

Siitähän tälle maksetaan. Eihän tässä kaikessa ole kyse muuta kuin siitä, että pääkaupunkiseutulaiset inisevät verontasauksista maakuntaan. Ok, iniskööt, mutta jos vielä inisevät, syötetään heidän vanhempansa tai isovanhempansa maalaisissa pikkukunnissa susille.

Jos jonkun kanssa jotain hierotaan, hierottakoon Siilinjärven kanssa. Voisihan sellaisesta tulla mielenkiintoinen demokratiakokeilu. Lähes tasavahva kuntapari, jossa olisikin kaksi aluevaltuustoa, mutta yksi kusitolppa eli kunnanjohtaja.

Näinhän meillä alkoi kuntaliitos Varpaisjärven kanssa. Oli ensin yhteinen ympäristötoimi, sitten kirjastolaitos, sitten kansalaisopisto. Lopulta yhteinen kunnanjohtaja.

Viialaisen malli

Enemmän kuitenkin olen toveri Matti Viialaisen (sdp) linjoilla. Kuuluvat Kiuruveden kepulaiset lainanneen Viialaisen ajatuksia kuntalausunnossaan. Viialainen on kolmiportaisen hallintomallin kannalla.

Vallankäytön huipulla olisivat itsenäiset kunnat. Valtion ja kuntien välissä maakuntataso.

Viialaisen lisäksi maakuntamalli on syntynyt joskus ammoin Kati Peltolan (vas.) päässä. Minusta voitaisiin vallan hyvin ottaa käyttöön Peltolan ajattelema maakuntahallinto, jossa maakunnallisesti ajateltaisiin ainakin kaavoitus, joukkoliikenne, sinfoniaorkesterit sekä teatteritalot.

Rusasen Juha-Pekka (kesk.) kerran loihe lausumaan, että suuret julkiset rakennushankkeetkin voitaisiin toteuttaa maakuntahallinto rakennuttajana. Lisäksi Kati Peltolalla oli ensin mallissaan myös erikoissairaanhoito. Voisi minusta vallan hyvin olla edelleenkin.

Jokaisessa kunnassa olisi ainakin kello 22 asti palveleva terveyskeskus, jonne maakuntaorganisaatio voisi tuoda päivällä erikoislääkäreiden palveluita. Onhan nytkin muuten Iisalmeen tulossa eräänä huhtikuisena lauantaina Kysistä bussi, jonka sisällä on EEG-laitteisto.

Jopas jotakin, sanon Atik Ismailille (vas.) Iisalmen Sanomien Vasemmassa Suorassa tänään (ti 5.3.2013). Atik sanoo jotain radikaalia meikäläisten suulla. Hän näkee valonpilkahduksia kepun puheenjohtajan Juha Sipilän ajatuksissa, puheissa ja olemuksessa.

Ja onhan kepulaisilla Timo Kaunistokin.

Uusliberalismin dialektiikka

Uutisvuoto on ollut ainoa taho Ylessä, joka mielestäni on kertonut, kuka paljasi Pekka Himasen hämärähommelit ja rahastuksen. Himasen touhuja tutkivat Long Playn journalistit Anu Silfverberg ja Johanna Vehkoo.

Silfverberg otti loparit Hesarista ja alkoi kirjoittaa polveilevian nautinnollisia esseihdintäkirjoja, kuten Luonto pakastimessa. Johanna Vehkoo arveli pysäyttävänsä painokoneet pamfletillaan Painokoneet seis!

Vehkoo on jossain elämänsä vaiheessa esiintynyt Vasemmistonuorten kokouksessa tai ainakin Vasemmistonuorten Pro Demokratia -viikonlopussa otetuissa valokuvissa. Jotenkin kaivelee se, että Vehkoo ikään kuin huolellisesti on peitellyt moiset taustastaan. Tai ei tuo niitä millään lailla esille.

Ehkä se on suurta viisautta, jotta pärjäisi piireissä. Viisautta pitää suuren suunsa kiinni sekä viisautta stailata cv:nsä - toisin kuin eräillä. Höm. Niin. Matin ja Liisan päätoimittaja Heikki Valkonen tuskissaan kerran pohti, eikö olisi parasta minun jättää kirjoittamatta cv:heni esimerkiksi Kansan Uutisista tai muinaisista kunnallisista luottamustoimistani.

Onpa Johanna Vehkoo kirjoitellut Vasemmistonuorten Liberoonkin. Ehkä sellaisen hävettävän kamalan seikan vuoksi Johanna Vehkoo pari vuotta sitten haastatellessaan Journalistiin jotain hemmetin hyvännäköistä brittijournalistia kirjoitti jutun sisään jonkin käsittämättömän lipaisun Matti Apuselle.

Kohta Journalisti-lehden puistattavassa jutussa kuuluu näin: "Tom Rachman, 37, on käymässä Helsingissä, sillä hänen viime vuonna ilmestynyt esikoisromaaninsa The Imperfectionists on juuri julkaistu suomeksi nimellä Keskeneräiset. Sen on suomentanut entinen pomoni Aamulehdestä, Matti Apunen." (Journalisti 20/2011).

Entinen pomoni? Lips, lips, lurps, lurps.

Juttu kuitenkin kannattaa lukea: http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2011/20/artikkelit/entisten-toimittajien-kerho/

Tom Rachman sanoo siinä, mitä myös minä olen uumoillut: ”Kyllä minä tunnen varmaan kolme tai neljä toimittajaa, joilla on normaali perhe-elämä."

Aika monella tuntemallani toimittajalla ei ole lapsia. Moni minunkin ikäluokastani on elänyt ikään kuin toimittajanunnana tai -munkkina. Työ on ollut elämä ja elämä vain työtä. Työ on ollut rakkaus, lapsi ja kaikki. Lihallisia lapsia ei ole ehditty tehdä.

Vaikka nyt Johanna Vehkoota suominkin, nostan Long Play -journalisteille hattua. Ensimmäisestä jutusta, joka koski Rovaniemen palloseuran ihmisoikeudettomia pelaajia, olisi myös saanut kohista yhtä paljon kuin Himas-jutusta.

Lupaan myös kommentoida pyydettynä kasvatuksen kulttuurieroja, kunhan saan Lapinlahden kirjastoon jonottamani Anu Silverbergin Äitikortin. Nyt tämä äiti kuitenkin joutuu viemään omaishoidettavansa pytylle. Jatkan sitten.

Himasen kansainvälinen tutkijaryhmä koostuu Mario Castellesista. Siitä juolahti mieleen, että olin lukenut jonkun hirveän raakakäännöksen sellaiselta hepulta kuin Mario Candeias. Raakakäännöstä meillä Ärräpäissä luetti Tapani Kaakkuriniemi, jota fanitan yhtä nolosti kuin Johanna Vehkoo Matti Apusta.

Aloin haroa nettiä.

Siitä huolimatta, että fanitan Kaakkuriniemeä, sanon, että ensimmäinen Candeias-artikkelikäännös, jonka Ärräpäissä luimme, sai kainaloni ja otsani helmeilemään tuskan hiestä. Taisin tiuskia sähköpostilistalla, tästäkö meidän on nyt jotain ymmärrettävä.

Candeias liittyy elämääni myös sikäli, että etsin hänestä nettilinkkejä SKP-toveri Viljo Heikkiselle. Nyt löysin Candeiasin Transform-sivustolta. Transform määrittää itsensä seuraavasti: European network for alternative thinking and political dialogue.

No, voi sun peräpukama sentään, Vasemmistofoorumin kautta on tullut erilaisia Transform-kirjasia ja minä olen siirrellyt niitä vain sivuun tai kirjahyllyyn syvemmälle. Olen tehnyt niin, koska en osaa riittävästi englantia.

Jo vuonna 2007 Candeias on ollut sitä mieltä, että uusliberalistiseen hegemoniaan on mahdollista saada murtumia. Niin te kaikki lukijanihan nyt varmasti olette kartalla siitä, mikä on uusliberalismi ja mitä on hegemonia.

Niin vittu, mikä hegemonia, mikä uusliberalismi?

Aloitetaanpa siitä, mitä on hegemonia. Se on monimutkainen vyyhti, jolla eliitti hallitsee meitä - ilman väkivaltaa tai näkyvää painostusta. (Kiitos, Antonio Gramci tai pikemminkin kiitos, Marko Korvela Tiedonantaja muutama numero takaperin). Valtavirran toimittajilla kyse on paljolti itsesensuurista.

Esimerkiksi Johanna Vehkoo tietää, että hänen on pidettävä suunsa kiinni siitä, kenen kanssa on ennen veljeillyt.

Kirskukoon nyt Kaakkuriniemi Azerbaizhanissaan, sillä lainaan wikipediaa ja vielä kaksi kertaa peräkkäin. Se kertoo hegemoniasta seuraavasti: "Hegemonia merkitsee monimutkaista kokonaisuutta, joka yhdistää toisiinsa poliittiset, sosiaaliset ja kulttuuriset voimat, tai ne aktiiviset sosiaaliset ja kulttuuriset voimat, jotka ovat kokonaisuuden kannalta välttämättömiä elementtejä." http://fi.wikipedia.org/wiki/Hegemonia

Uusliberalismia pidetään sanana joskus pejoratiivisena. Ja pejoratiivinenhan tarkoittaa halveksivaa tai vähättelevää. Mielenkiintoista on, että esimerkiksi veroinnovaattori Martti Hetemäki suutahti, kun viimeisin Vihreä Lanka sanoi joidenkin pitävän häntä uusliberalistina.

Uusliberalismi on tämänhetkinen hegemoninen ajatusrakennelma, talouspoliittinen suuntaus, josta voitte kysyä lähemmin Thomas Enbuskelta. Enbuske on yksi Libera-säätiön kaapista ulos houkuttelema uusliberalistisymppari.

Heidän mukaansa yksityisomistus, markkinat ja kauppa pitää olla täysin vapaita vailla minkäänlaista sääntelyä. Ainoa, mikä kuuluisi yhteiskunnalle olisi turvallisuus.

Margaret Thatcher, Britannian pääministeri vuosina 1979-1990, sai uusliberalistisella politiikallaan aikaan ainakin sen, että punk hiipi minunkin päijäthämäläiseen tajuntaani keskellä uusoikeistolaisia Mörttisen tyttöjä ja heidän työväenluokkaisia symppareitaan. Punk oli meidän politiikkaamme.

Thatcherin kuningasajatus oli verojen alentamisen ja työväenluokan rikki lyömisen lisäksi koko yhteiskunnan kieltäminen. Hän on sanonut: "Yhteiskuntaa ei ole olemassa. On vain yksittäisiä miehiä ja naisia, ja sitten on perheitä." Thatcher ei pitänyt myöskään yhteiskuntatieteistä.

Yhteinen omaisuus on uusliberalistien vuoksi myös nopeasti yksityistettävä. Sen vuoksi meille tulla vornii kaikkia kummallisia ja hieman hämäriä Kansallisia elinkaarimalleja yhteisillä verovaroilla rahoitettuna vaikkapa Tekesin tai vaihtoehtoisesti Sitran kautta. Sitra yksityistäisi mieluusti esimerkiksi pohjavetemme.

Katsokaapas vaikka tätä: http://www.elinkaarimallit.fi/Aineisto/semin_22-4-09/Kansallinen%20elinkaarimalli.esite.pdf

Taustalla on Rakennusteollisuus. Kyse on puhtaasti kusetuksesta. Annetaanpa markkinoiden hoitaa rakennuskantamme ja sitten hups, kunnat ovatkin vuokralaisina alun perin omissa tiloissaan. Näppärää.

Mutta uusliberalismin dialektiikastahan minun piti. Uusliberaali projekti on ollut hyvin radikaalia, mullistavaa. Se on toki tuonut edistyksellisiäkin elementtejä, toteuttanut alistettujen ryhmien etuja nurinkurisella tavalla. Ei ole sattumaa, että homoavioliittolakialoitteen allekirjoitti ensimmäisenä Alexander Stubb.

Tamperelainen vassari Jiri Nieminen totesi taannoisessa Pippurissa, että postmoderni ts. uusliberalismi kulttuurissa on tuottanut mannaa lähinnä seksuaalisille vähemmistöille.

Kaikesta taivaasta sataneesta mannasta huolimatta prekariaatin kasvu ja globaalinen superriisto ovat luoneet uusia ristiriitoja ja alistanut yksilöparkoja ylisuurille vaatimuksille. Puhtaasti uusliberaalia maailmaa voi tarkastelle Michel Houellebecqin kirjasta Alkeishiukkaset, kehoittaa Mario Candeias.

Minulle Alkeishiukkaset oli liikaa. Jätin kirjan kesken alkumetreillä. Sen sijaan Maastoon ja karttaan Houellebecq on ihme kyllä saanut hieman läpöäkin. Ja pari putkimiestä heti alkuun. Konkreettisen työn tekijöitähän uusliberalismi ei huomaa.

Yksilölle asetetuista ylisuurista vaatimuksista otan esille nyt vaikka yrittäjyyden.

Joku muukin on huomannut, että yrittäjien uusliberaalin lirkutilärpytyksen mukaan pitäisi olla jotain superhenkilöitä, joiden pakeilla asiakas on aina ja iänkaikkisesti oikeassa. Meidän pitäisi olla yhteiskuntaa pelastavia superhessuja, ylivoimaisia muita parempia kermaperseitä.

Kerron teille, että näin ei ole! Totuus löytyy nimittäin Haitista. Haitissakin on paljon yrityksiä. Eikös olekin erinomaista? Mennään vain Haitin talousmalliin, yrittäjätoverit. Haiti on yksi maailman köyhimpiä valtioita ja läntisen pallonpuoliskon vähiten kehittynein ja korruptoitunein valtio.

Ja siitä muistinkin, että tänään on Sarasvuo-päivä. Olisikohan ohjelma jo nyt Areenalla? Matti kertoi äsken, että Sarasvuo on puhunut Long Playstä ja Himasjutusta.