Pia Valkonen

Metsästyksen sosiologia osa II

to 14.2.2013

Soitin susi-Pekka Kuisminille viime viikolla sen vuoksi, että Matin ja Liisan koulussa oli ollut metsästyksen ja luonnonsuojelun välinen konflikti.

Heti tähän alkuun voin sanoa, että sehän on suoraan politiikkaa. Politiikkaanhan kuuluvat olennaisesti konfliktit. Sopuilulla ei saada mitään aikaan. Olen ehdottomasti sitä mieltä.

Viime viikolla koulun lukujärjestykseen kuului Suomen metsästäjänliiton Pohjois-Savon piirin järjestämä riistapäivä. Kun allekirjoitin suostumuksia siihen, että tyttäreni saavat ampua riistasimulaattorissa, ajattelin vain hajamielisesti, että kuinka kiintoisaa.

Oikeasti ajattelin, että kuinka kiintoisaa olisi olla kärpäsenä katossa. Minun ihana tyttäreni nenä huolellisesti puuteroituna, ripset kammattuina ja pukeutuneena rakennekynsiin ampumassa jänistä.

Pidin riistapäivää ihan mukavana juttuna, olimmehan me yrittäjät yrittäjäpäivänä 5. syyskuuta Monarin kentällä kojuinemme ja maitoautoinemme esittelmässä koululla yrittäjyyttä.

Esikoiseni entinen erityisopettaja oli kuitenkin järjestänyt koululla oman vastamielenosoituksensa. Mitään hegeliläisen dialogin kaltaista teesi-antiteesi-synteesi -kuvioita tilanteesta ei ollut syntynyt.

Maria kertoi hieman hämmentyneenä, että aktivistille oli käynyt niin kuin Sonkajärvellä Talvivaara-tilaisuudessa viime kesänä; hänet oli poistettu paikalta möykkäämästä.

Koska en missään nimessä ole samaa mieltä kuin sellaiset, jotka sanovat, että "tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla", koetan nyt hieman ymmärtää luonnonsuojeluaktivistiakin.

Olimmehan tämän kanssa ainoat Lapinlahdella, jolle tuli äärivihreiden Elonkehä-lehti ja minulla on edelleen puhelimessani vihreän puolueen Ville Rantasen puhelinnumero.

Tunnustan äärilikkeiden vetovoiman ja toivon, että joku toinenkin lisäkseni Suomessa ilmoittautuu äärivasemmistoon. Kun sellainen esimerkiksi Markus Mustajärvelle tuntuu olevan aivan mahdoton ajatus. MOT.

Tiukkaa tekee äkkiväärän aktivistin puolustaminen, joka muuttuisi mielestäni paljon miellyttävämmäksi äkkivääräksi aktivistiksi, jos löysäisi hieman nutturaansa. Meidän kaikkien elämä muuttuisi paljon mukavammaksi, jos kaikki Suomen tiukkanutturaiset hieman rentoutuisivat.

Yritän kuitenkin.

Hyvät aikomukset

Ensiksikin, hyvä susi-Pekka, slogan "tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla" näyttää nopean googlauksen mukaan olevan tyypillinen porvarillinen hokema, jolla puolustellaan sitä, että kapitalismin vain on ja ihmiset vain jäävät seisomaan tumput suorina edes pikkuisen raaputtamatta uusliberalistien julkisivua.

Veikkaisin, että sanonta on peräisin joltain sellaiselta konservatiiviajattelijalta kuin Oswald Spengler.

Slogania vain toistetaan ja toistetaan kyseenalaistamatta tai edes miettimättä, mistä se on peräisin. Oswald Spengler muuten vaikuttaa taustalla muun muassa verkkolehti Sarastukseen kirjoittavien konservatiivisten uusfasistien ajattelussa.

Heppu on kirjoittanut kirjan Länsimaiden perikato – maailmanhistorian morfologian ääriviivoja. En tähän hätään ehdi kahlata kirjaa, joten jatkan googlaamista.

Mielenkiintoista muuten on, että kun kävin Sarastuksen sivuilla, löysin sieltä linkin Elonkehä-lehteen. Elonkehä-lehden avustajiin lukeutuu Timo Hännikäinen, Liberalismin petoksen kirjoittaja. Kirjan toinen kirjoittaja on Tommi Melender, joka puolestaan kuvittelee olevansa Suomen Michel Houellebecq.

Michel Houellebecqin maailmasta sikiävät sellaiset ilmiöt kuin Anders Behring Breivik. Breivikhän löysi keinon, jolla poistetaan fasistien pahoinvointi. Hän ampui toissa kesänä 77 demarinuorta. Heti tuli fasisteille ja uusnatseille parempi olo. Surmansa saaneiden joukossa oli monta sellaista, joilla oli ulkomaalaisperäinen sukunimi.

Mielikuvituksellisesta vasta-jihad-teoriasta olette varmasti kaikki kuulleet. En nyt mene siihen.

Vanhin esittäjä, joka helvettitien kiveys -lausumalle on löydetty, on ranskalainen pyhimys Bernard Clairvauxlainen (1090-1153). Tämä sanoi: ” L'enfer est plein de bonnes volontes ou desirs” eli ”Helvetti on täynnä hyvää tahtoa ja hyviä toiveita”.

 Kun kysyin googlelta, vastaus tuli Helsingin kaupunginkirjaston kysymyspalstalta linkistä: http://www.kysy.fi/kysymys/1-mika-sanonnanaforismin-tie-helvettiin-paallystetty-hyvilla

Englanniksi sanontaa on viljellyt 1700-luvun kirjallisuusmies Samuel Johnson: ”The road to hell is paved with good intentions”. Sanonnalle on käynyt yhtä ohraisesti kuin Marxin "Uskonto on oopiumia kansalle" -hokemalle. Molemmat on käsitetty väärin.

Bernard Clairvauxilainen tarkoitti nimittäin sitä, että pelkät intentiot, pyrkimykset, eivät riitä. On tehtävä myös tekoja. On murennettava uusliberalismia tekemällä jotain. Konkreettista.

No, Lapinlahden vammaisneuvosto on johdollani kirjoittanut niin konkreettisen vammaispoliittisen ohjelman, että virkamiehet köhivät sen ääressä; eihän sitä nyt näin konkreettinen tule olla.

Tekoja perkele!

Sen jälkeen, kun susi-Pekka Kuismin oli käynyt Matin ja Liisan toimituksessa haukkumassa hämärästi minulle punavihreälle kaupunkilaiselle hömelölle muut punavihreät kaupunkilaiset hömelöt, kasvoi koiralaumani vähitellen neljään koiraan.

Yhden pystykorvan kanssa elo oli helppoa. Pystykorva on yhden miehen koira - ja muut perheen jäsenet saavat luvan ymmärtää asemansa hierarkian alimmilla portailla. Jossain kaukana isännän ja koiran muodostaman symbiooosin jälkeen.

Tapasin joskus susi-Kuisminin Lapinlahden kirkonkylän raitilla. Tämä kehui pystykorvaani. Moukka.

Sama ilmiö oli kerran Varpaisjärven Essolla. Sitikkan ympärille kerääntyi joukko sikäläisiä metsästäjiä. Auton ympäriltä kuului: "Miten nätti!" "Kiva rakenne!" "Onpa siro!"

Ainoa vain, että autossa napotti alimittainen pysykorvauroksemme Miro ja minä olin kassalla maksamassa bensaa.

Kun koiralauman luku oli kasvanut neljään, koetin opettaa luamaani pysymään hallinnassa. Suurena apuna opetuksessa oli Haukkuvan autoradan lähellä asuva metsästäjä Tikkanen, joka ensimmäisen kerran vallattomat koirani kohdattuaan sanoi, että kutsuu poliisin. Ja toisen kerran sanoi, että ampuu koirani, jos nämä vielä häiritsevät hänen koiransa ajoa.

Tiedän. Olen niitä ihmisiä, joita on syytäkin opettaa haulikon etsimen läpi.

Varmistin asian soittamalla Kumpulaisen Mikalle (Nerkoo vas.). Mika selosti rauhallisesti, että metsästyslain mukaan metsästyskoiralla on etuajo-oikeus. Arvelin, että tähän kohtaan tarvitaan lainsäätäjää. Eduskunnan tulee jossain vaiheessa säätää metsien virkistyskäyttölaki. Siinä yhteydessä pitää ratkaista myös kiista moottorikelkkareittien rakentamisesta.

Koiralaumani kanssa olen alkanut yhä enemmän ymmärtää luontoa. Olen ollut paljain käsin koirien reviiritaistelun erotuomarina.

Olen koettanut tukkia koiratarhan erilaisia aukkoja, jotta emme saisi sakkoja karkailevista koirista, eikä paikallisen tiukkanutturaisen puudelinomistajan tarvitsisi pelätä verikoiriamme.

Aina ne vain jaksavat etsiä reitin vapauteen. Ovat jo hyvää matkaa edenneet kaivauksissaan talomme sokkelin ali.

Koska liikun koirineni Lapinlahden ympäristön metsissä, en ole innostunut siitä, että kulkureittimme edes sivuavat susireittejä. Niinpä eräänä aamuna huomasin, että olenkin samaa mieltä kuin MTK:n puheenjohtaja Aaro Puttonen.

Sudet voidaan opettaa siirtymään takaisin saloille niin sanotulla kantaharvennuksella. Vaikka olen joidenkin mielestä pelottava sumopainija, en usko, että sudet pelkäisivät minua ja narttujani, jos vastaan tulisivat.

Toivon, että yläsavolaisille susille kertoisi heidän kuuluvan jonnekin muualle kuin takapihoille tai lähimetsiin joku muu kuin minä tai koirani. Mieluummin joku järkevä metsästäjä susien kaatolupineen.

Alfanaaras organisoi laumaa

Olen asunut kymmenisen vuotta maaseutumaisessa ympäristössä. Jäänteitä kerrostaloajoilta on se, että meillä ei kukaan haravoi pihaa tai aja nurmikkoa. Matti ei haravoi sen vuoksi, että haravointi tai nurmen leikkuu on perinteisesti hänen vaimonsa työtä.

Hänen nykyinen vaimonsa ei haravoi tai aja nurmikkoa sen vuoksi, että hänen tähänastisessa elämässään pihan haravointi on aina ollut jonkun muun tehtävä. Sen vuoksi perheessämme on jaettu kotitöitä. Matin tapana on ollut sanoa, että olemme jakaneet niitä myös kodin ulkopuolelle.

Jonkin verran olen joutunut laskeutumaan kaupunkilaisen kerrostalon korkeuksista maan kamaralle ja hyväksymään muun muassa sen, että poikapuoleni harrastaa metsästystä. Poikapuolelleni jätimme narttumme pentueesta eniten isäänsä, noutajaa, muistuttavan Murun.

Muru saa odottaa metsälle pääsyä vielä pari vuotta, sillä poikapuoleni suunnittelee lähtevänsä Uruguayhyn hitsaamaan jotain paperitehdasta.

Jos nyt Muru enää palaa kiimareissultaan tai äitinsä tekemältä koiralauman uudelleen organisoinnilta. Pimu löylytti perjantaina Murun perusteellisesti ja nyt Muru karkasi Matilta Martikkalasta sijaitsevalta työmaaltamme. Ilmeisesti on etsimässä tulevien pentujensa isäksi tyhmintä ja ruminta ajo- tai hirvikoiraa, mitä vain keksii.

Matin ja Liisan riistapäivästä oli seuraksena se, että kuopukseni Anna ilmoitti haluavansa alkaa harrastaa metsästystä. Onhan meillä Muru ja Matti, Anna sanoi: "Minä ampuisin sorsan. Muru noutaisi ja Matti höyhentäisi, suolistaisi ja paistaisi saaliin.

Me tytöt voisimme Matin uurastaessa vaikka tehdä toisillemme manikyyriä.

Suden sosiologia

Ensin ajattelin, että referoin polveilevan esseihdinnän merkintääni Pekka Kuisminin susiviestiä, mutta Pekan teksti on niin autenttisen, väärentämättömän, upeaa, että kopioisin sen sanasta sanaan blogiini, jos saisin siihen luvan.

Sen tosin vielä tahtoisin tietää, mitä Roman Schatz, hormonaalinen maahanmuuttaja, on metsästyksestä tai susista sanonut, kun se niin susi-Pekkaa ärsyttää.

Ainoa asia, jota vastaan Pekan tekstissä polemisoin, käyn kynäsotaa, oli hänen vastauksensa viimeinen lause, jonka koen yleisporvarilliseksi väistelyksi, mutta sehän tulikin jo yllä. 

Sälaam, Lapinlahden afgaanit!

Koshamedi! ja iso motshakeräm!

Yllä oleva koettaa olla farsia eli persiaa. Koetin sanoa , että tervehdys, afgaanit. Tervetuloa ja iso kiitos. Kiitän heitä siitä, että ovat tulleet tänne ja saaneet aikaan vipinää melkoisessa joukossa ihan parhaita tyyppejä Lapinlahdella.

Eilen oli Kaskikuusen kansalaisopiston farsian kielen kurssi. Opettajana Farsad Khodabi, paikallinen hormonaalinen maahanmuuttaja. Kiitos Roman Schatz tästä termistä, vaikka susi-Kuisminia ärsytätkin ilmeisesti kovin krunikkalaisilla lausunnoillasi.

Toivottavasti pakolaisryhmä jaksaa meidän kanssamme samalla kielikurssilla, sillä uskon, että kummatkin osapuolet saavat sessioista paljon. Tosin pakolaisopettajaparat tekevät nyt varmaankin ympärivuorokautista työpäivää. Farsad, Johanna ja Soilimaria olivat varmasti jo ties kuinka monensillä ylityötunneillaan eilen illalla.

Kurssille oli tullut myös Inkeri Miettola, joka hieman empi, ehtiikö/jaksaako. Mukava, että oli kurssilla. Inkeria olen koettanut saada opettamaan meille Paulo Freireä ja Sorrettujen pedagogiikkaa. Pitää sellainen yhdessä oppimisen sessio vielä joskus järjestää.

Olen nimittäin lukenut Sorrettujen pedagogiikan yhteen kertaan ja tullut siihen tulokseen, että syvempään luotsaukseen tarvitaan sellaista, joka on perehtynyt paremmin kasvatustieteisiin ylipäätänsä.

Aina välillä Lapinlahti tympii. Nykyään tympii yhä harvemmin, kun on tämä monivärinen ja moninainen piiri löytynyt.

En ihan joka päivä tunne täällä Lapinlahdella itseäni Elisabeth Järnefeltiksi Riikka Juvosen gradussa.

Riikka Juvonen on tutkinut Järnefeltiä Kuopion sivistyneistönaisten sosiaalisissa verkostoissa ja sen mukaan myös Elisabeth Järnefeltiä (os. Clodt von Jürgensburg) tympi aikoinaan melkoisesti.

Roman Schatz ja keskustelukulttuurien erot

Totta, että Roman Schatz on ärsyttävä. Scahtz tuli Suomeen muumimiljonääriblondin, Tove Janssonin veljen tyttären, vetäisemänä. Siitä termi hormonaalinen maahanmuuttaja, jota Schatzin kustannustoimittaja käyttää kirjan Saksalainen rakastaja takakannen tekstissä.

Schatz laukoo nyt verbaalisia totuuksia jossain törkeän ja mauttoman rajamailla. Pidän tyyppiä ärsyttävänä etupäässä sen vuoksi, että tämä ei kuitenkaan uskalla mennä sovinnaisuuden rajojen tuolle puolen.

Jari Sarasvuo uskaltaa ja vaikka olenkin sitä mieltä, että Sarasvuo kuuluu samoille sivuille kuin Timo Hännikäinen, toisin sanoen uusfasistiseen Verkkolehteen Sarastukseen, arvostan tätä rohkeudesta silloin tällöin käydä oikeasti törkeän puolella.

Schatzissa on erityisen raivostuttavaa se, että tämä ei ikään kuin menetä malttiaan, eikä tarjoa samalla tavalla särmää, johon tarttua kuin Sarasvuo. Suomen vaarallisin nainen Emilia Kukkala, jonka täti Minna Kettunen on, roimi Sarasvuota tekemällä tästä osuvia pilkkapätkiä: http://blogit.kansanuutiset.fi/kaasuputki/tag/pantterin-puremia/

Emilian pilkkapätkän jälkeen aloin kuunnella Sarasvuota Ylen Puheessa ja nyt joka tiistai varustaudun kuulokkeilla sekä rutiinitöillä, joita voin tehdä radiota kuunnellen. Ikään kuin Sarasvuo oikeasti olisi alkanut miettiä asioita.

Schatz sen sijaan istuu jossain omassa krunikkalaisessa ylimmyydessään tarkoin hyvän maun rajoissa.

Mutta saksalaisen rakastajan kirjoitus keskustelukulttuurien eroista on oiva. Löytyy sivulta 133 ja otsikolla Eurooppalainen pallopeli.

Kirjoituksessa Schatz vertaa suomalaista, italialaista ja saksalaista keskustelua. Esimerkiksi Pentti Ryth Lapinlahdella keskustelee hyvin suomalaisesti. Saman ilmiön olen havainnut aviomiehessäni Matissa.

Suomalainen keskustelija on kuin keilailija: "Vain yksi pelaaja kerrallaan saa mennä radan päähä, jokaisella on selkeästi oma vuoronsa ja vuorossa olevaa viestijää ei saa häiritä. Kaikille pelaajille on selvää, missä mennään ja kenen vuoro seuraavaksi tulee. Turhaa kikkailua ja konstailua ei suvaita."

Ihailen suuresti saksalaistyyppistä keskustelua, joka on Schatzin mukaan kuin pingis: "Argumentit ovat kevyitä, ja niitä pelataan nopeasti edestakaisin. Vauhdikas keskustelu jo sinänsä nautintoa. Ja ihmiset keskustelevat mielellään asioista, vaikka eivät olisi yhtään eri mieltä. Keskeyttäminen on kohteliasta, sillä se on huomionosoitus."

No, sitten kun hermostun näihin raskaisiin yläsavolaisiin keilamiehiin, joiden argumentit painavat enemmän kuin meillä Vuorimaalla aiv-rehun painoksi valetut betonitassut, sorrun italialaiseen huutoon: "Kaikki huutavat yhteen ääneen, puhuvat mylvien toistensa päälle ja se, jolla on suurimmat keuhkot ja kimein ääni, saa sanottavansa läpi."

Tämä on parasta välimerellisessä keskustelussa ja odotan, että joskus tulee tällainen Lapinlahdellekin: "Jos jollakin on jotain sanottavaa, yhtyköön huutokuoroon ja taistelkoon itselleen paikan hulppeassa torikokouksessa."

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi