Aistivoimainen lyyrikko ei kun karjakko

to 28.2.2013

Kirjoitan tämän päivän merkinnän jo keskiviikkona, sillä torstaina olemme Matin kanssa kehittämässä firmaa. Jahah, ja tuli tämä julkaistua saman tien. No, olkoon.

Vuorossa on ainakin kolmas johtamistaidon kurssini. En kylläkään töröttäisi kurssilla muuten, mutta paha se on panna lomautukselta ukkoja kurssille. En tiedä, onko sellainen laillistakaan.

Minä istun nyt Matin kanssa nämä alkupäivät. Ja rukoilen, että Jumala tai neiti kevät sulattaisi lumen kuopiolaisen kerrostalon katolta. Pääsisimme sitä paikkaamaan ennen kuin nälkä hiipii perheeseen.

Keskiviikon merkinnässä lipsahdin muistelemaan kohtaamistani runoilija Tittamari Marttisen ja esseisti Markku Envallin kanssa.

Plarasin vähän aikaa kirjahyllyn alle viiden sentin paksuista runo-osastoani. Sen sijaan, että olisin löytänyt Marttisen Savun negatiivin, harmistuin sadannen kerran, että olin hukannut tai lainannut jonnekin Dylan Thomasin runokirjan, jossa on muuan kolahtanut runo.

Dylan Thomasilla on ainokainen runo, josta osaan edes vähäsen ulkoa: "Jos pääni koskettaa karvankaan jalkaa..." Sitten runossa on jotain rutisevista luista ja muuta karmeaa. Kun runon sanat piirtyivät tajuntaani, en tajunnut siitä mitään. Myöhemmin luin jostain - varmaankin juuri kadonneesta runokirjasta - että runo on oodi syntymättömälle lapselle.

Siinä sikiö rusentuu äitiä vasten ja rusentaa samalla tämän sisäelimiä. On synnytys.

Plarattuani turhaan kirjahyllyä löysin sähköpostista isosisko-Ullan viestin. Ulla-sisko, jolta kummitäti Ruskeana kysyin eilen pahamaineisessa Chicagon yliopistossa opiskelleen Mikko-pojan etanapostiosoitetta, oli lähettänyt minulle kysymyksiä äidin ja isän sivusta Sorjosten serkkukirjaan.

Minä puolestani olen ollut lähettämässä Mikko-pojalle David Foster Wallacen Hauskaa, mutta ei koskaan enää, sillä arvelen, että kummipoikani on sen lukemiseen kyllin omituinen. Toivon täti Ruskeana, ts. hirveänä kommunistitätinä, että kummipoika innostuisi itse kirjoittamaan Amerikan-ajastaan samanlaista yllättävää ja polveilevaa esseihdintää kuin Wallace.

Koska Ulla-sisko myös muistutti, että jokaisesta serkuksen perheestä piti jo kauan sitten olla valmiina oma sivu serkkukirjaa varten Hilppa-serkku Sorjoselle, aloin kaivella kapioarkustani vanhoja valokuvia. Yhdessä niistä olen menossa naimisiin kuopiolaisen Antti Launosen kanssa.

Kapioarkustani löysin Tittamari Marttisen runokirjan Savun negatiivi.

Löytöjä runokirjasta

Savun negatiivin välissä oli kuvapostikortti Tampereen sisäköltämme Jukka Järviseltä. Kuvapostikortissa oli intohimoisesti suuteleva pariskunta ja kääntöpuolella Jukan käsialalla kirjoitettu ylevä teksti: "Muistatko intohimon tai kiihkon? Minne ne hävisivät? Vai oletko niitä koskaan hävittänytkään."

Sitten lakonisesti: T. Jaervinen.

Ja vielä lakonisempi post scriptum: "Kiitti vipistä." Kuulen edelleen Järvisen Jukan naurun korvissani.

Jukka käytännössä asui meillä Tampereella Hämeenpuiston kommuunissa. Siinä samassa, jossa asuivat Marita Salonen Pilkku-Tuotanto Oy:n toimitusjohtaja-yrittäjä, mediakasvattaja ja tietokirjailija Juha Lappalainen sekä Kauppalehden natsikolumnisti Olli Herrala.

Jukka nimitti itsensä kommuunimme sisäköksi, sillä hän ei maksanut asumisestaan vuokraa ja nukkui luksuslukaalissamme, missä mahtui, teki meille ruokaa, kävi kaupassa ja siivosi. Mahtoiko Jukka omalla asunnollaan sinä vuonna käydä edes kääntymässä?

Savun negtiivista kumpuaa edelleenkin sentimentaliaa, joka on itselleni jotenkin vierasta. Kaihdan ja kavahdan sitä. Ehkä tämä on sitä kuuluisaa projisointia. Olenhan itse säälittävän pateettinen ja klišeinen.

Näppärää. Varastin suhuässän eilisestä blogimerkinnästäni Moskova Petuški.

Tässä ja nyt

Olen lopettelemassa Paul Austerin ja J.M.Coetzeen Tässä ja nyt, kirjeitä ystävyydestä. En tiedä, miten tämän sanoisin ja kenelle, mutta jotain tällaista olen kaivannut. Paul Auster on Amerikan juutalainen ja J.M. Coetzee Australiassa asuva eteläafrikkalainen. Heidän ystävyyttään ei välimatka laimenna.

Aluksi kirjeenvaihto on hieman kankean oloista, mutta sitten siitä tulee sellaista, että näin jossakin pimeän Ylä-Savon perukoilla huimaa. Maailmankirjailijat koettavat hahmottaa kapitalismia ja sitä, miksi taiteiden rooli hengenelämässämme on kutistunut 70-luvun lopusta tai 80-luvun alusta.

Paul Austerilla on aavistus siitä, mitä on tapahtunut: "...Kommunismin romahtaminen ja sen myötä romahtanut vallankumouksellinen idealismi eli käsitys, että yhteiskunnan muuttuminen on tahdon asia."

"Yksi on kuitenkin varmaa: tyhmyys on lisääntynyt kaikilla tahoilla." (Tässä ja nyt, kirjeitä ystävyydestä s. 117, Paul Auster J.M.Coetzeelle 23.10.2009)

Kirjailijat pohtivat myös Israelia. Juutalainen Paul Auster olisi valmis siirtämään isrealilaiset Wyomingin osavaltioon USA:han, sillä siellä on tilaa.

"Ja kun Israelin oikeisto voimistuu entisestään, eniten minua etoo se, että monet siirtokuntalaiset ovat amerikkalaisia - valtaosin nuoria ja fanaattisen uskonnollisia Brooklynin ortodoksijuutalaisia, jotka ovat muuttaneet sinne elääkseen käytännössä lapsuutensa cowboy- ja inkkarifantasioissa. Ne ihmiset ovat hulluja, järjen äänen tavoittamattomissa, ja heidän pelkkä läsnäolonsa on räikeässä ristiriidassa sen maan kanssa, joka Israelista piti tuleman silloin, kun se perustettiin: maallinen, sosialistinen, suvaitsevainen." (Tässä ja nyt, kirjeitä ystävyydestä s. 173, Paul Auster J.M.Coetzeelle 20.4.2010)

Toisaalta ympäröivät arabi-öljymaat käyttävät palestiinalaisia hyväkseen Israelia vastaan.

Oli virkistävää lukea Austerin ja Coetzeen kirjeenvaihtoa tässä yläsavolaisessa henkisessä ilmapiirissä, jossa ajatellaan yleisesti , että kaikki, mikä tulee vähänkin vasemmalta on kusta, jos se ei ole paskaa. Tai sitten kuuluu sellainen narisevalla kaikkitietävällä äänellä sanottu: "Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla."

Se, että uusliberalistit käyttävät juuri tuota lausetta, todentui tiistaina Jari Sarasvuota kuunnellessa. Tai no, Sarasvuo on toipuva uusliberalisti, mutta tähän sanon, että googlaamalla olisi löytynyt lainaus Samuel Johnsonilta, 1700-luvun kirjallisuusmieheltä - eikä Kansan Uutisten lainauksesta William Blakelta.

Tämän väitteen saattee kaataa, jos pystytte.

Tarkistakaa asia. Tässä askelmerkit: "Bartlett, John: Familiar quotations: a collection of passages, phrases and proverbs traced to their sources in ancien and modern literature. (Julk. Macmillan, 15. p.1980.)"

Voi paskakökkäre muuten, miten inhoan sovinnaisia lullulluluu-sosiaalitätejä. Koetin päästä mukaan päihde- ja mielenterveysstrategian laadintaan ja aikuistyöryhmään. Vastaus työryhmää johtavalta tädiltä oli tyyliä: "Enhän minä voi mitään päättää, sillä olen vain työryhmän johtaja."

Voi oksennus sentään.