Pia Valkonen

Sinne sun tänne -multitaskingpäivä

pe 8.2.2013

Tulossa varsinainen multitaskingpäivä. Heti aamusta puhelimella raportti eilisestä tarkastuslautakunnan kokouksesta Lapinlahden vasemmisto ry:n tulevalle puheenjohtajalle Risto Ollikaiselle.

Samalla tuli avattua hieman Lapinlahden Kaskihovi Oy:n tulevalle hallituksen jäsenelle vuokrataloyhtiön erinäisiä teknisiä kysymyksiä, kuten Työsuhde-kerrostalojen putkien tilaa tai Kunnanrannan rivitalon sokkeleita. Hallussani on Kunnanrannan rivitalon korjausdokumentti jollain firman ulkoisella kovalevyllä.

Mieluusti näkisin korjausdokumentin ehdottamien toimien joskus pantavan käytäntöön - siitäkin huolimatta, että perheen rakennusmestari on sitä mieltä, että talo olisi syytä räjäyttää maan tasalle. Talo on kuulema alunperinkin rakennettu kestämään vain parikymmentä vuotta, kuten muutkin senikäiset Kaskihovin vuokrarivitalot.

Minä aina piipitän siihen, että piip piip, talo on useiden perheiden koti. Rivitalossa asuu monia ihmisiä, jotka ovat asuneet siinä likipitäen koko aikuisikänsä.

Taisimme myös Riston kanssa puhelimessa keksiä terveyskeskuksen sisäilmaongelmaremontin ratkaisut. Tai no, minä kysyin ja Risto keksi sitä mukaa kuin kysyin.

Nyt yksi lomautuslappu. Sen jälkeen hiihtolenkki. Annalle Tiian synttärilahja jostain kaupasta. Jossain välissä tekstari kummipojan äidille Pielavedelle, että kummipojan lahja on juminut taas lahjakomeroon, mutta tuodaan sunnuntaina, jos on Marian ratsastusterapia.

Tekstari myös uudelle Raija-ystävälleni Pielavedelle, että tavataan vaikka muurarimme Hempan luona.

Jossain vaiheessa pitäisi maksaa toisen raksafirman palvelukseen lähtenyt uustyöntekijä ulos talosta. Äsken uskalsin raottaa pankkiohjelman sivuja. Firman tilille on ilmestynyt hieman rahaa. Ei kaikkea, mikä on meidän suuntaan piikissä. Ja yhden pitkän sairausloman kelakorvaukset. Ne on saatava pikaisesti kansantalouden kiertoon!

Voi, Emma-ystäväni, tulisitpa tänne Helsingistä ratkomaan työterveyshuollollisia ongelmia. Lapinlahden terveyskeskuksessa aletaan laatia työterveyshuollon laatukäsikirjaa. Siirrämme heti työterveyshuoltomme mäelle, kun siellä alkaa homma toimia.

Emman kolmikon isälle Juralle varmaan löytyisi erikoisalansa töitä Savosta.

"Itse asiassa työterveyshuollossa pitäisi pyrkiä vaikuttamaan enemmän työnantajan tapoihin toimia kuin yksittäiseen ihmiseen, koska työnantajan hyvistä käytännöistä seuraa myös paremmin työssä jaksavia yksilöitä. Mietipä sitä ;)"

Tähän sanon, että niinpä. Nyt tuli lomautuslapun hakija.

Kalabaliikki

Vielä uusi mies ulosmaksamatta. Matti ja toinen rakennusmestari tulivat tekemään suunnittelutyötä. Istuvat läppärin kanssa keittiössä, sillä tuvan täyttävät Marian ja minun egot. Ja Oskunkin. Osku nukkuu tuolilla vieressäni.

Muru istuu Volkkarissa jäähyllä. Siinä Teittisen Antin vanhassa - automaattivaihteisessa. En keksinyt koiralle muuta paikkaa, sillä äityivät äitinsä kanssa tappelemaan. Tein aamun hiihtolenkillä kardinaalivirheen. Kytkin nousevan ja vallanhaluisen nartun ajatuksissani johtokoiraksi.

Äiti koira jolkotti nyreänä perässä ja ajattelin, että kyllä tämä tästä. Jossain vaiheessa minä sotkeuduin suksiini ja koirien hihnat menivät solmuun. Tuli kalabaliikki eli koiratappelu.

Tällä kertaa en mennyt väliin. Olen oppinut jotain siitä, kun asuimme Alapitkällä Vainikaisen Seijan vanhassa päärakennuksessa ja samalla pienellä niemekkeellä oli neljä uroskoiraa. Miro, niemekkeelle viimeiseksi muuttanut pienikokoinen uros, kävi selvittämässä välinsä jokaisen kanssa.

Tarhapystykorvan kanssa välien selvittely jäi ikuisesti kesken. Miro varasti tältä tarhan aidan alta tassulla koukkimalla hirven sääriluun ja nosti vittuillakseen jalkaa tarhakoiran aitauksen tolppaan.

Heikkilän jämtlanninpystykorvan kimppuun puolta pienempi Miro hyökkäsi, kun minulta ote lipesi taluttimesta. Menin väliin paljain käsin. En vielä tiennyt, että sellaista ei vain saa tehdä. Oma koira puri. Peukalonhangassa on vieläkin arpi.

Tänä aamun sain tappelevat nartut lopulta irti narusolmusta ja päästin vähäksi aikaa johtajan juoksemaan vapaasti. Onkiveden kirkonkylän puoleisessa rannassa kytkin johtajan etummaseiksi. Tultiin pihaan asti sovussa. Pihassa alkoi rähinä. Sama jatkui sisällä.

Pirjo tuli siivoamaan. Kumpikin koira halusi huomiota ja seuraavaksi Pirjo oli vähällä jäädä tappelijoiden keskelle. Muru piti panna autoon rauhoittumaan.

Taidan nyt suostua mihin vain

Mietin vielä vähän aikaa, miksi suostun ostamaan Makasiinista Anna Kareninoita:

"Kun kirjallisuus heitetään ulos ovesta, se palaa ikkunan kautta viihde- ja harrastuslehtiin. Mitä minä sitten oikein itken? Itken sitä, että kirjallisuus ei ole tarkoitettu vain hyödykkeen tavoin kulutettavaksi, kuten huulipuna tai villapaita. En suostu ostamaan kirjoja kenkätelineen vierestä, terveisiä vain Stockmannille. En vain suostu." (Kirjailija Saara Henriksson blogissaan Margaret Pennyn muistikirja http://margaretpenny.blogspot.fi/ merkintä otsikolla Mihin kirjallisuuslehtiä tarvitaan)

Jatkan, kun uudelle raksamiehelle on tarvittavat dokumentit paketoitu kirjekuoreen. Työtodistus! Hyvä ihme. Se(kin) vielä.

Tampereella ei enää ole Akateemista kirjakauppaa. Kauppa on sulautettu Stockmanin osastoksi. Kulttuurilehdet ovat päätyneet lehtihyllystä kassan taakse niin, että niitä tulee pyytää kuin tupakkaa.

Tai en ihan mihin tahansa

No, koettakaapas tavoittaa Lapinlahdella Suomen Kuvalehteä. Ei löydy R-kiskalta, K-kaupasta tai S-Marketista.

Koin tämän, kun puoluesihteeri Sirpa Puhakka oli viime talvena tulossa Lapinlahdelle Arhinmäkeä kampanjoimaan. Samana aamuna sain sähköpostiini linkin juuri ilmestyneestä Suomen Kuvalehdestä. Linkissä oli Henna Virkkusen kuuluisa kartta. Joku oli vuotanut sen lehteen.

Linkissä oli vain karttaharjoitus. Halusin lukea koko luvun. Etsin mainitsemani paikat ja lopulta päädyin ähkimään kirjaston kopiokoneen ääreen. Suurella vaivalla ja kauheassa lumisateessa eri puolille suhaillen sain karttaharjoitukset sekä siihen liittyvän hyvin taustoitetun jutun Sirpa Puhakan tilaisuuteen keskustelun pohjaksi.

Koska olin tehnyt aivan helvetillisen urakan löytääkseni lehden ja kopioidakseni tulenaran jutun, en suostunut suostumaan Rythin Pentin tyypilliseen reaktioon; asiaa ei saa ottaa julkisesti esille. Tilaisuudessa joutuin tiuskimaan poliittiselle appiukolleni. Sanoin, että loppujen lopuksi minä olen Lapinlahden vasemmisto ry:n puheenjohtaja.

Kerrankin uskalsin.

Eikä Sirpa Puhakka mielestäni juttukopioista edes hätkähtänyt. Vasemmistoliiton puoluehallitus oli siihen mennessä jo moneen kertaa sanonut, että Vasemmistoliitto ei - niin kuin ei myöskään demarit - lähde pakkoliitoksiin.

Asia nousi taas pintaan, kun printtasin vasemmistopiirisihteeri Jouko Nuutisen lähettämät taustamateriaalit lauantain 16. helmikuuta Kuopiossa pidettävää kunnalliskoulutusta varten.

Materiaali tympii, sillä niihin kuuluu syksyllä 2011 piiritoimikunnassa käsitelty kannanotto. Kannari alkaa juuri niin uusliberaalin tyhjällä peruspalvelulätinällä, jota voi piiritoimiston kynästä olettaa lähtevän.

Kannarin lopussa koetetaan survoa Pohjois-Savoa 3-5 kunnan malliin, joka kaatui omassa 11. syyskuuta 2011 Iso-Valkeisellä Kuopion pidetyn kuntaseminaarin äänestyksessä. Korpeaa vieläkin. Mistä näitä Nuutisia meille oikein sataa?

Anna Kareninoja Makasiinista

Saara Henrikssonin blogimerkinnän luin sen jälkeen, kun olin potkutellut ensin potkurilla Makasiiniin Tiian synttärilahjaa ostamaan. Jostain kumman syystä Anna ei edelleenkään hoida näitä asioita itse.

Heti Makasiinin porttien sisäpuolella on pokkarihylly. Juoppohullun päiväkirjaa en vielä ole ostanut, mutta päätimme näyttää elokuvan Kino Sirénissä matineanäytöksenä, kunhan se tulee cd:llä. Ihan sen vuoksi, että Pentti Stranius, elokuvafiikki, suhtautui siihen jotenkin vinosti blogikirjoituksessaan.

Joku kriitikko rutisi Juoppohullun päiväkirjasta siksi, että elokuva ei kuulema oikein tiedä, olisiko sittenkin päihdevalistusta. Minusta parhainta päihdevalistusta on esittää asiat juuri niin inhorealistisesti kuin ne ovat. Ja kävi jokunen sellainekin henkilö, jota toivoin käyvän, katsomassa Kinossamme Reindeer Spottingin.

Nyt on pakko myöntää, että Reindeer Spotting jäi itseltäni väliin. Ei elokuvan inhorealismin vuoksi, vaan siksi, että harvoin pääsen mihinkään viikonloppuisin, minne Maria ei voi tai halua tulla mukaan.

Matin on pakko pyörittää yleensä ainakin toinen elokuvanäytös, joten senkään vuoksi en yleensä näe itse tilaamiani leffoja. Pääsemmehän täältä liikkeelle vain vuorotellen.

No, kyllä minä vielä Juha Vuoriseen joskus sorrun. Kahmaisin hyllystä tällä kertaa kaksi Anna Kareninaa. Säilytän niitä potentiaalisina lahjoina. Toisen voisin oikeastaan lukea itse. Ensimmäisen kerran luin Anna Kareninan vuonna 1994.

Sen jälkeen, kun olin ensimmäisen kerran eronnut ensimmäisestä avioliitostani. Ihmettelen edelleen, miksi Tolstoi-paksukaisen piti heittää päähenkilö, aktiivisesti onneaan etsivä nainen, junan alle.

Kassajonossa kuultua

Kun olin haalinut synttärikamat ostoskoriin, asettauduin kassajonoon. Edessäni joku poikanen ei saanut Makasiini-pisteitä ja kassa joutui kaikenlaisiin kommervenkkeihin. Sillä aikaa taakseni oli tullut pari heijastintakkimiestä ja toisellekin kassalle kertyi jonoa.

Piti ihan katsoa tarkemmin takanani olevaa, sillä itselläni on sama reaktio kuin tytöilläni.

Aina kun kauppaan tai jonnekin ilmestyy heijastintakkinen duunarimies, Anna kysyy: "Äiti, onko toi meillä töissä?" Vilkaisu kertoi, että ei ole meidän firman miehiä. Sen jälkeen heijastintakkimiehen puhelin soi ja mies alkoi puhua puhelimeen laulavalla ruotsin kielellä.

Kysyin mieheltä suomeksi, oliko tuo ruotsia. Mies sanoi käsiään levitellen, että only english or swedish. Aloin pulputtaa innoissani englanniksi. Kysyin, mistä ovat ja mitä täällä tekevät. Ovat kuulema ruotsista ja asentavat Valion tehtaille uutta linjastoa.

Näytti rinnassaan olevaa merkkiä Tetra Pak.

Sanoin, että omistan minäkin pienen rakennusliikkeen ja aina naurattaa, kun näen heijastintakkeja. Pitää tarkistaa, onko oman firman miehiä. Sitten nauroin sisään päin itselleni, että saatoin kyllä näyttää aika friikiltä. Kassahihnalla kaksi Tolstoin monisatasivuista kirjaa sekä kaikenlaista pikkutyttökamaa.

Jalassa liian isot kalasaappaat - olin hiihtämästä tulossa. Päässä Marian vanha pipo.

Lähdin kaupan edestä potkurilla. Tetra Pakin heijastintakkimiehellä oli joku hieno tuliterä auto. Olisi pitänyt sanoa miehelle kassajonossa, että yleensä Suomessa yritysjohtajat golfaavat, mutta Lapinlahdella meillä on tapana käydä telemark-asusteisilla hiihtolenkeillä, joiden päätteeksi mennään potkurilla Makasiiniin hyvän kirjallisuuden perässä - tietenkin.

Tulipa nyt tämäkin googlattua ja opittua:

"Tetra Pak valmistaa prosessi- ja pakkausratkaisuja maidolle, mehuille ja monille muille tutuille elintarvikkeille."

"Tri Ruben Rausing perusti Tetra Pakin Lundissa vuonna 1951. Tetra Pakin kehittämät innovatiiviset pakkausratkaisut ovat siitä lähtien muuttaneet ruuan pakkaamista ja jakelua joka puolella maailmaa. Tänä päivänä Tetra Pak toimii yli 165 maassa ja työllistää yli 20 000 ihmistä."

"Tetra Pak Oy perustettiin Suomeen jo vuonna 1955, ja se oli yksi ensimmäisistä Tetra Pakin ulkomailla sijaitsevista markkinointiyhtiöistä. Ensimmäiset Tetra Classic -pakkauslinjat toimitettiin samana vuonna asiakkaille. Ensimmäisiin asiakkaisiin kuuluivat mm. Maitokeskus-Mjölkcentralen, Valio ja Marli." http://www.tetrapak.com/fi/about_tetra_pak/the_company/history/pages/default.aspx

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi