Pia Valkonen

Eilen Valaistunut

su 13.1.2013

Tälläydyin eilen illalla television ääreen, sillä olen vakaasti päättänyt pitää Laura Dernin Amysta sarjassa Valaistunut. Tiedän, Amy on ärsyttävä. Hän on sitä tarkoituksella.

Amy paneskeli pari vuotta työpaikallaan pomonsa, jonkin kunnollisen perheen isän kanssa, ja saa työpaikallaan hermoromahduksen, kun pomo siirtää hänet kauneuden ja terveyden osastolta siivoustarvikkeisiin.

Hermoromahduksen jälkeen Amy lähtee uiskentelemaan värikkäiden kalojen joukkoon Havajille. Terapiaan.

Amystä tulee Havajin turkoosinsinisissä vesissä New Age -valaistunut hörhöliini, näyttääkin aivan hipiltä palatessaan työpaikalleen entistä asemaansa kinumaan. Lisäksi Amy levittelee säälittävästi ympäriinsä erilaisia elämäntapaoppaita.

Amyn exä on ratkaissut luokkaputoamisen meskaliinilla ja vetää kokaviivat eikä oikein tunnu ottavan tosissaan Amyn tuomaa flow-kirjaa.

Sarja enteilee todellista havahtumista, poliittista muutosta. Tosin siitä ei saa mitään käsitystä, kun lukee Ylen sarjaliberottoja netistä. Aivan kuin nettiin eri jaksoista kuvauksen kirjoittanut olisi katsonut jonkin muun sarjan.

Amy ei pääse entisellä työpaikallaan edes siivoustarvikkeisiin. Hänet alennetaan kellariin muiden syrjätettyjen työväenluokkaisten kanssa tekemään tylsää ja yksitoikkoista työtä tietokonepäätteellä. Äärimmäisen mielenkiintoista eilisessä jaksossa oli, kun kamera panoramoi Amyn uusia työkavereita.

Lihavuus on poliittinen kysymys

Amyn työkavereiden on juuri niitä kaksisataakiloisia luurit päässään ja tietokonepäätteen edessä uuden työväenluokan naisia, jotka juuri ja juuri mahtuvat tuoleihinsa. Samat Amerikan uuden työväenluokan naiset olivat esillä aikaisemmin lauantaipäivänä tulevassa Teema-dokumentissa amerikkalaisesta lihavuudesta, Ylipainoinen USA.

Kuunnelkaa. Amerikkalainen tietokykykapitalismin työläinen tekee 12-tuntista työpäivää. Käytännössä ilman kunnon taukoja. Napostelee päätteensä ääressä jotain joutavaa. Lihoo ja kuolee ennen aikojaan.

Lihavuus on poliittinen kysymys. Ylemmän keskiluokan ruokahifisteillä on varaa matkustaa Suomessakin citymaastureillaan satoja kilometrejä lähiruoan perässä, mutta alaluokka joutuu asettumaan lähelle Lindlin kaltaisia halpamarketteja, joissa ei vihanneksia juuri myydä.

Sitä paitsi valmishampurilaiset ovat oikeasti halpaa ruokaa.

En sano tätä jostain hoikkuuden arroganssista, vaan ihmisenä, joka kärsii sekä sepelvaltimo- että verenpainetaudista ja koettaa parhaansa mukaan torjua aikuisiän diabetesta. Lihavuuteni olen hankkinut sekä tietokoneen ääressä että tulemalla raskaaksi kolme kertaa peräkkäin ja menettämällä lapseni idut yhtä nopeaa kyytiä.

Ehkä olen myös syönyt lohduttaakseni itseäni ja unohtaakseni kuolleet lapseni.

Ylipainoisen USA:n viimeinen osa kannattaa katsoa. Se tulee torstainta 24. tammikuuta ja siinä etsitään syitä ylipainoepidemiaan. Syitä löytyy muun muassa maataloudesta, evoluutiobiologiasta ja sosioekonomisista eroista.

Eilen tulleessa jaksossa Amy astelee toiveikkaasti takaisin Abbadoniin ja kuvittelee käden käänteessä muuttavansa työpaikkansa. Hän on huomannut, että firma on sairas sekä löytänyt netistä uutisia, jossa kerrotaan, että firma aiheuttaa ympäristökatastrofeja kolmannessa maailmassa, polkee työläistensä oikeuksia ja koettaa ajaa alas ammattiliittoja.

Amyn kokoama kansio lentää naisesimieheltä roskiin. Tämä ei halua, että Amy vaarantaa myös hänen työpaikkansa.

Jo pelkkä ammattiliitto-sanan esiintyminen amerikkalaisessa sarjassa on edistyksellistä. Valaistunut on sukua TV2:lla pyörivälle Kimmolle, jossa Jussi Vatanen esittää lehden puhelinmyyjää. Kimmoa mainostetaan sillä, että se on lämminhenkinen tarina ihmisistä, joilla on suuri sydän.

Ei kovinkaan tiedostavaa eikä taistelevaa, mutta sentään jotain.

Teen siis traumoistanne poliittisia kysymyksiä

Amy tekee luokkaretkeä alaspäin. Samanlaisia tapauksia löytyy hyvin tuntemastani toimittajamaailmasta  kosolti.

Muuan tapaus kävi meillä kylässä alkusyksystä. Keski-ikäinen nainen, joka huomasi, että toimituksessa raketin lailla etenevät nuoret naiset, jotka jäävät sairauslomalle ruusufinnin vuoksi. Keski-ikäinen nainen, joka sairastui vakavaan traumasairauteen, kun ylikoulutettu prekaari uhkasi tätä - jonkin viinahuuruisen työpaikkapippalon jälkinakkikioskiselvittelyissä.

Anteeksi, mutta minulta ei paljoakaan herunut myötätuntoa.

Tottahan on raflaavaa, että pudokas uhkasi polttoitsemurhalla, ja me sanoimme lakonisesti, että polttoitsemurhan sijaan voisit tulla meille toipumaan.

Saimme joksikin aikaa vakavasti traumasairaan ajattelemaan muita asioita kuin ylemmän keskiluokan napanöyhtiä, mutta liian lähellä oli aika, jolloin sain tältä korvaani luurin: "Älä tee traumastani poliittista kysymystä!"

Onhan se hirveää, kun joutuu luottokorttivelkansa katteeksi myymään omaisuuttaan, eikä enää ole se työpaikan mahtava lupaus.

Ja onhan se oksettavaa - tunnustan, että kuvotti - kun näistä asioista olen koettanut ottaa yhteyttä sairastuttaneelle työpaikalle. Olen saanut kuulla, että toimituksissa on omien työpaikkojenkin säilyttämisessä tarpeeksi päänvaivaa. Ymmärrän, onhan se niin raskasta, kun koko ajan joutuu pelkäämään vakituisen kuukausipalkkansa puolesta.

Amy on oikeastaan aika liikuttava, kun tälle valkenee, millaisten ihmisten kanssa joutuu työskentelemään samassa tilassa.

Asemastaan alituiseen huolissaan oleva keskiluokka on säälittävä. Sen vuoksi en viihdy keskiluokkaisten ihmisten seurassa.

Ketähän ohjelmantekijää seuraavaksi näpäytetään?

Ylen sivuilla yleisö on huolestunut: "YLE Leaks on jo liiankin hyvä, mikä valitettavasti YLEn politiikan tuntien enteilee sen loppumista."

Seuraan aamutelkkaria, aina kun voin, silmä kovana. Jokohan Jakke Holvas on kesytetty?

Jakke Holvas oli jonain viime viikon aamuista lukenut Kari Uusikylää, joka puolestaan oli lukenut viime sunnuntain Hesarista jutun perheen isästä, joka oli koettanut tappaa vaimonsa. Perheen isä oli aikansa pinnistellyt, pelännyt varmasti luokkaputousta ja lopulta ratkennut.

Kari Uusikylä oli sitä mieltä, että tällaiset perheen perustajat ovat isoja vauvoja. Voi se olla niinkin.

Tunnistan saman omasta ikäluokastani. Kun lapsia tulee, ollaan järkyttyneitä ja tyrmistyneitä kuin Milonoff Käenpesässä: "Miten nyt käy minun syvänmerensukellukseni?" tai niin kuin Laura Malmivaara Kotikadussa, joka zumbasi sännöllisesti itseään kymmenen vuotta nuoremman Narskun kanssa.

Miten poliittinen herääminen voi olla niin vaikeaa?

Poranpään opiston rehtori Petri Järveläinen kirjoittaa Vartija-lehdessä (lehti ihmisestä, uskosta ja kulttuurista 5-6/2012 s. 211) seuraavaa:

".... Marjo Heikkinen sanoo olevansa punavihreä, itse maksoin aikanaan Greenpeacen jäsenmaksun ainoana poliittisen aktiivisuuteni osoituksena ja taisin joskus pällistellä Osmo Soininvaaran kansaa Vihreän Langan kannessa jonkinlaisena viisaana höpisemässä metsätaloudesta jotain huuhaata."

Pettymyksien pettymys. Lausahdus näyttää sittenkin tarkoittavan sitä, että poliittisuus on jotain sellaista, mitä pitää hävetä nuoruuden hairahduksena.

Olisin valmis suosittelemaan rehtori Järveläiselle vihreitä, sillä vihreät edustavat nykyään jonkinlaista - miten-minä-tämän-selittäisin? - kriittisyyttä hyväksyttävän hegemonisen puhetavan kehyksissä. Kun halutaan olla porvarillisen epäpoliittisia, ettei asema tai muu jokin vaarannu, on parasta pysytellä vihreissä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi