Pia Valkonen

Pielavedelle ja Afganistanin sota

su 27.1.2013

Tänään puhelin soi lastenhuoneesta kello yhdeksän. Maria ystävällisesti muistutti, että meillä on tänään hänen ratsastusterapiansa Pielavedellä. Pitää ehtiä meikata ennen sitä.

Kävin koirien kanssa Hesarin. Loikkasin ensimmäisenä lehden kuntauudistusjuttuun. Vasemmistoliitolta ei ollut kysytty mitään.

Demareille nostan hattua - pitkin hampain - Maria Feldt-Rannan lausunnoista pitkin matkaa: "Sosiaalidemokraatit ovat johdonmukaisesti vastustaneet kuntien pakkoliitoksia. Kuntarajoja ei voi sanella ylhäältäpäin, sillä pakko ja sanelu eivät koskaan johda parhaisiin lopputuloksiin." (Feldt-Ranta HS su 27.1.2013 s. A7)

Jutussa oli nassukuvalliset pätkät Vaasan yliopiston aluetieteen professorista Hannu Katajamäestä (kai vähän vas. ent. vihr., ent. SKDL) sekä toisesta lempparistani Oriveden Rotaryjen puheenjohtajasta Aimo Ryynäsestä (kok.). Aimo Ryynäsen vuoksi luin monta kertaa läpi jopa Parasta demokratiassa - Päijät-Hämeen demokratiaselvityksen.

Ensin Lahden älymystövassarin Antti Holopaisen antama demokratiavihkonen putosi minulta keittiön sohvan taakse kissan hiekkalaatikkoon. Luin sen silti. Ja suurella mielenkiinnolla, vaikka vihkosen kansigrafiikka oli kaikkea muuta kuin repäisevä.

Tässä yhteydessä muistelen vielä Koski TL:n kunnanjohtajan Jari Kesäniemen reipasta lausuntoa maakunta-ajankohtaisohjelmassa, kun koko rylläys alkoi: "Kuntaministeri Henna Virkkunen kusee tässä omaan kaminaansa." Selvittelin sen jälkeen netistä Jari Kesäniemen puoluetaustaa.

STP:n Juhani Tanskilla oli Iisalmen Kuntataloutta tasan kaikille -foorumulla vankka käsitys, että Kesäniemi on kokoomuslainen, mutta minä olin löytävinäni jonkun dokumentin, jossa Jari Kesäniemi oli Kaarinan vihreiden jossakin siirtolapuutarhalistalla tai sinne päin.

Ihan selkeä vihreä siis. Kysyin Kesäniemestä Ylä-Savon sini-vihreältä Matti Kojolta, joka sanoi, että never heard.

Hyvä tyyppi tämä Kesäniemi, vaikka kuinka olisi kokoomuslainen tai vihreiden siniväriosastolta.

Demarit eivät eilisen pitkän ja polveilevan merkinnän mukaan yksiselitteisesti ole tyhmiä. Osa heistä on vain tiedonhaluttomia. Sama vika kuin meikäläisillä. Parempi on lukea vain valtamediaa niin mikään ei koskaan muutu, kun ei koskaan saa tietää mitään muuta.

Sosiaalisen median ja muun vaihtoehtoisen tavaran kahlaaminen päinvastoin aiheuttaa sen, että nyt ilolla sunnuntaisin loikin postilaatikolla ja avaan Hesarin. Osaan nauraa oikeassa kohdassa.

Osaan nauraa myös oikeassa kohdassa Mattia ja Liisaa lukiessa. Naurulta ei meinannut tulla loppua, kun luin toimittajan analyysin Vasemmistoliiton paikkajaosta. Jotenkin kummasti luottamuspaikkavalinnoista olivat ensimmäisenä leikkautuneet ympäristölautakunnan jäsen Jouni Määttä ja tarkastuslautakunnan jäsen Pia Valkonen.

Muut paikat eivät Matin ja Liisan toimituksen mielestä ole merkittäviä. No, se parhaiten nauraa, joka nauraa ensin ja viimeksi. Tarkastuslautakuntahan on paremmin informoitu kunnan asioista kuin itse valtuusto.

Sen sijaan Pientä vaskista miestä lukiessa pisti huono omatunto. Luulin olevani Ylä-Savon lukenein vallankumouksellinen. En ole kuitenkaan lukenut Reko Ravelan Afganistanin loputonta sotaa, vaikka äänestin kirjoittajaa vassareiden viime puoluekokouksessa 85 muun kanssa puoluesihteeriksi.

Jouduin ostamaan sen uudelleen kirjahyllyyni. Lupaan lukea kirjan.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi