Pia Valkonen

Monimerkitykselliset korvakorut

pe 11.1.2013

Kolmetoista vuotta sitten lähdin Riistaveden venäläisghetosta kylkiasennossa komeiden palomiesten saattelemana kohti Kysin synnytysosastoa.

Tällä kertaa raskauttani oli seurattu tiiviisti joka kuukausi Kysin äitiyspolilla. Annalla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan syntyä ennen aikojaan. Tai oli pieni aikomus - Anna supisteli jo joulun 99 tienoilla. Olisihan se ollutkin jollain lailla hauskaa, jos tytöt olisivat syntyneet saman vuoden puolella.

Keväällä olin käynyt äitiyspolilla kaksi kertaa peräjälkeen. Toisella kerralla minut esivalmisteluihin ottanut sairaanhoitaja nauroi hervottomana: "Vastahan minä sinut jälkitarkastin."

Niin. Ei mennyt montakaan viikkoa edellisen raskauden jälkitarkastuksesta, kun jo Anna ilmoitti tulostaan. Ei ollut vielä Marian laskettu aikakaan.

Vain vähän aikaa ennen Annan raskauden merkkejä olin lukenut Savon Sanomista, että nyt on aika tehdä milleniumvauva. Minä naureskelemaan, että vai vielä milleniumvauva, sillä meillä oli jo pikkiriikkinen ihmelapsi - ihme on siinä, että säilyi ylipäätänsä hengissä - Kysin vastasyntyneiden teholla.

Annan laskettu aika meni juuri ja juuri uuden vuosituhannen puolelle.

Anna ei kysynyt, saako tulla. Eikä sitten meinannut syntyä ollenkaan. Tämä tyttö se aina haluaa tehdä, mitä häntä huvittaa. Ja tarrautuu elämään hylkeentappajan vaistolla. Kunnioitan lastani ja vähän pelkäänkin.

Tänä aamuna taas lähti kouluun niin, että ulko-ovi paukahti ja tuvan seinäkello oli vähällä tipahtaa lattialle. Toisaalta. Ei olisi haitannut. Eihän siinä enää ole lasia. Anna on jo kerran pudottanut sen seinältä sillä seurauksella, että kellon lasi meni kahdeksi lohkoksi.

Anna sai syntymäpäivälahjaksi kultaiset korvakorut. Koruissa on ehkä hevosenkenkä, ehkä sydän. Uskoa, toivoa ja rakkautta minä tyttärelleni koetan korulla siunata.

Tai tässä tapauksessa manata, sillä toinen osapuoli ei todellakaan ole mikään eteerinen enkeli tai ilmava nymfi, vaan 155 senttimetriä terästä sekä tulta. Punainen persoonallisuus, sanoisi Tony Dunderfelt. Isäänsä tullut. Isään, johon tytöllä oli vaikea ja monimutkainen suhde.

No, eihän se korvakorulahja mielen mukaan mennyt. Olisi pitänyt hankkia kuulema kaulakoru.

Sanoin, että jos olisin hankkinut kaulakorun, olisi syntymäpäiväsankari taatusti ollut sitä mieltä, että piti olla korvakorut. Ulko-ovi olisi paukkunut tänäkin aamuna joka tapauksessa. Meillä on murrosikä. Murrosikä alkoi 18.11.2001 Pielavedellä Puustellintien puutalon pihalla, kun Anna ei suostunut panemaan lapasia käteen.

Sellaista aikuista ei olekaan, joka saa tälle lapselle lapaset käteen, jos lapsi ei halua.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi