Pia Valkonen

Eurooppa seminaarissaan ja Jussin synttärit

su 16.12.2012

Taitaa olla Koskelan Jussin 53. syntymäpäivä.Tai olivat lauantaina. Tarkistin tekstarilla.

Jussi on ensimmäinen kuopiolainen ystäväni. 21 vuoden takaa. Tai alkuperäisiä kuopiolaisystäviä ja harvinaisia sellaisia, joihin yhteys on säilynyt.

Tutustuin Jussiin ennen kuin tiivis Konevitsa-piiri muodostui ja löysin Pohjois-Savon epäsovinnaisimmat Venäjän-kävijät. Minähän se Jussin Konevitsaan vein. Muistan, kuinka rajalla täytimme yhdessä tulliselvityskaavakkeita ja kuinka Jussi toi Miika-pojalleen luostarista tuliaisen. Vanhan köydenpätkän ja ruosteisen lapion.

Miika, joka nyt valokuvaajana jatkaa isänsä työtä, oli sangen tyytyväinen pikku poika, kun isä tuliaisiin saapui reissusta. Miika oli myöhemmin pikku tyttöjeni ujon ensi-ihastuksen kohde. Tai lähinnä Miikan rastat, joista riitti kotona puhetta moneksi viikoksi.

Jussin piiri ja perhe oli aina muodossaan jos toisessaan jotenkin elastinen ja se sulki lämpimästi sisäänsä ystäviäkin. Kävin jopa joskus saunassa Jussin ensimmäisen perheen kanssa. Jussin toisesta puolisosta tuli Marian ortodoksikummi ja kummisuhde on vain tiivistynyt, kun kummi muutti Kuopiosta Pielavedelle. Uuden perheensä kanssa.

Lisäksi olimme aina tervetulleita eri perhekokoonpanoissa Jussin vanhempien residenssiin Vehmersalmelle. Muistan, kuinka Jussin vanhempien rantasaunalla pikku Miika osoitti Annaa vatsassani ja raskauspallon päällä olevaa arpea kysyvän näköisenä. Selostin, että siinä on vetoketju, josta Maria on otettu ulos.

Tunsin itseni melkein sankariksi lapsen silmissä. Äitisankari.

Olimme Jussin kanssa 90-luvun alussa samalla taideteollisen kurssilla. Kurssia veti graafikko Tapani Aartomaa. Leikkasin Aartomaan kuolinilmoituksen Hesarista muutama vuosi sitten.

Aartomaa opetti meitä katsomaan, näkemään ja vielä koettamaan ymmärtää näkemäämme. Se oli tekstisidonnaiselle toimittajalle täysin uutta. Jussilla ei valokuvaajana sitä ongelmaa ollut.

Meille koulutetuille toimittajille oli kaikesta huolimatta Tampereen yliopistolla iskostunut työstämme valmiiksi kyyninen näkemys. Jutut lehdessä ovat sitä etupäässä sitä varten, etteivät ilmoitukset hölsky. Toistelimme ajatusta ikään kuin pilkallisena, mutta kun aikamme sitä jätystelimme, alkoi ajatus toteuttaa itseään.

Ärräpäissä peräävät minulta raporttia Vasemmistoliiton Eurooppa-seminaarista. Kävin sellaisessa joulukuun ensimmäisenä lauantaina. Kaiken olennaisen seminaarista sanoi oikeastaan Pontus Porokuru toissa perjantain Kansan Uutisissa - lukuun ottamatta sitä, että ei maininnut, kuka keksi jutulle otsikon.

Porokurun otsikko "Kaikille työtä, mutta mahdollisimman vähän" tuli seminaariyleisön joukosta Teppo Eskelisen alustuksen jälkeen. Nyt kaivelen esille alustusmuistiinpanoni ja katson, kuka yhteisen ajatuksemme puki sanoiksi. Hitto, olen kirjannut muistiin, että edellisen puheenvuoron piti Kati Peltola, mutta miehen, joka sanoitti työn oikeudenmukaisen jakamisen periaatteen, nimeä en näköjään saanut ylös.

Ymmärsin, että työn oikeudenmukaisen jaon periaate oli vastaus siihen, kun Teppo Eskelinen sanoi, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan, että joku perustulon avulla istuu kotona, juo kaljaa ja soittelee kitaraa. Sen sijaan, että olisi Mac-töissä kääntelemässä hampurilaispihveja.

- Syntyyhän siitä kuitekin musiikkia, Eskelinen sanoi.

Eskelinen viittasi ehkä degrowth-ajattelijoiden lanseeraukseen haitallisista töistä. Markkinointipäällikön työhän on esimerkiksi äärimmmäisen haitallista. Tekee tieten tahtoen ihmisille, mahdollisimman monille, massoille sellaisia tarpeita, joita kuluttajaparka ei tiennyt itsellään olevankaan.

Parempi tuottaa kotona musiikkia naapureiden iloksi kuin valmistaa roskaruokaa ylikansallisen jätin lisäarvon kasvattamiseksi. Punavihreän hyvinvointivaltion ymmärsin seminaarin perusteella sellaiseksi, jossa tuotetaan mahdollisimman paljon hyvinvointia olemassa olevilla resursseilla.

Jatkan merkintääni myöhemmin. Matti kävi kaatumassa kätensä päälle Varpaisjärven Itäkoskella ja nyt pitää mennä katsomaan, ovatko kämmenen luut murtuneet.

klo 13.30

Matin sormet taipuvat, joten ehkä käsi ei ole murtunut.

Harmi, että Teppo Eskelinen ei voinut jäädä seminaariin keskustelemaan yleisön kanssa. Muutenkin toivoisi joskus vasemmistoalustajilta samanlaista sokraattista lähestymistapaa asioihin kuin esimerkiksi iisalmelaisella anarkistilla Aaro Heikkisellä. Äsken täydensimme toistemme tietoja Neuvostoliitosta puhelimitse.

Tekisi mieleni järjestää Lapinlahdella "Puhutaan Neuvostoliitosta" -juttu. Olenkin siitä puhunut SKP:n toveri Viljo Heikkiselle. Viljo Heikkinen saisi kertoa Neuvostoliitosta omien 60-luvun puoluekouluaikojensa perusteella, Pentti Stranius 70-luvun Leningradin opiskeluvuosiensa valossa ja vaikka minä siitä, miten Neuvostoliitto lopulta kaatui.

Hm. Kiteen punikki Auvo Rouvinen on ollut 80-luvun Neuvostoliitossa rakennustöissä. Siinähän tulisi 80-lukukin.

Olin siellä minäkin. Kerran elämässä maailmanpolitiikan polttopisteessä. Gorbatshovin sotilaiden ja moskovalaisten mielenosoittajien välissä 27.3.1991. Muutenkin värikkään opiskeluvuoteni lopuksi.

Ihmiset olivat saaneet tarpeekseensa ja valuivat kymmenien tuhansien massoina kadulle. Rauhallisesti, mutta päättäväisesti. Aaro on lukenut Jeffrey Sachsia, uuden Venäjän vallankaappaajaa, tyyppiä, joka nyt on tullut hieman synnintuntoon. Aaro voisi valmistella esityksen siitä, mitä tapahtui, kun uusliberalistit kaappasivat vallan Venäjällä.

Viime keväällä Sachs näkyy pyrkineen Maailmanpankin johtoon. Ja Taloussanomien mukaan on huolissaan Yhdysvaltojen tulonjaosta.

Tutkijamiehet ja lapset

Teppo Eskelinen oli alustuksensa pidossa vasemmiston Eurooppa-seminaarissa hellyttävän kiireinen. Piti hakea lapsi hoidosta joltain kaverilta. Eskelisen lapsi oli syntynyt vuonna 2008, lapsi oli melko pieni vuonna 2009, kun kutsuimme hänet Iisalmeen ensimmäiseen Kansantaloutta tasan kaikille -foorumiin. Asiantuntija-alustajamme oli tuolloin umpiväsynyt niin kuin pienen lapsen isä ainakin.

Eskelinen ilmaisi kriittisyytensä degrowth-strategiaa kohtaan. Hän sanoi sitä Suurekin Tuntemattomaksi. Tähän seminaarissa vain vihjattiin. Pitäisi oikeastaan saada degorwth-strategit ja Eskelisen kaltaiset uusvasemmistolaiset talousihmiset kommunikoimaan keskenään.

Minä en Sergei Latouchea pitäisi kovinkaan epäselvänä. Sen sijaan hoivan, koulujen ja muiden yhteiskunnan perusoikeuksien rahoitukseen Latouchen poliittinen ohjelma ei juurikaan puutu. Se myönnettäköön. Ainoa, mikä itseäni vieroitti degrowthissa, oli se, että ideologia oli sanoitettu keskiluokalle ja ehkä mieluummin vielä ylemmälle sellaiselle.

Jahah, nyt tuli joululaatikkojen tekijä taloon. Jatkan taas myöhemmin.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi