Pia Valkonen

Puuskututtaa

pe 14.12.2012

Kohta lasten joulujuhla. Maria on esiintymisestään kauhuissaan. Anna ei niinkään, sillä voi piiloutua joulupukin parran taakse. Marian pyörätuolia ei sen sijaan ole helppo kätkeä.

Pitää viedä matkalla kuittimappi tilitoimistoon ja Annan enkun kirjat koululle.

klo 11.55

Äh, taas olisivat lapset hävenneet silmät päästään, jos olisivat nähneet äitinsä niiskuttamassa Monarin juhlasalin oven suussa. Onneksi Korhosen Nellalla oli nessuja käsilaukussaan. Sain ripsivärit pyyhittyä nenäni päästä, johon ne olivat valuneet. Pikku tontut olivat itkettävän ihania, akrobaatit taitavia, yläastebänditytöt piikkareissaan ja minihameissaan kauniita. Kuutosluokkalaisten joulupukit suloisia.

Eipä aikaakaan, kun Maria ja Anna hoippuvat nuokkarille korkeissa koroissaan ja reidet sinisinä pakkasesta.Turha muistella, että äiti sai ensimmäiset korkkarit konfirmaatioon ja korvarenkaatkin vasta lukiossa. Tukkaa ei saanut purkaa äidin tekemiltä leteiltä ennen yläastetta eikä meikkaaminen tullut kuuloonkaan alakoulun puolella.

Toisaalta toivoisin tytöilleni joululahjaksi rohkeutta. Ei minulla oikeastaan ole mitään sitä vastaan, että tyttäreni joskus pukeutuvat pahaiseen rosaroiskeläppään ja näyttävät silmärajauksiensa kanssa pesukarhuilta. Ehkä vielä tulee päivä, jolloin Maria uskaltaa suristella näyttämölle tai nuorisotalon ovesta sähköpyörätuolillaan sisään - erityisyyttään häpeämättä.

Jossain mielessä kummankin tytön ujous on helpottavaa. Säästyvätpähän aikansa monelta.

Onneksi olin itse melko arka ja ujoa vielä lukioaikana, jolloin asuin yksikseni Kärkölän Järvelässä. Vasta lukion toisella luokalla aloin pikkuisen revitellä ja abivuotena minulla oli jo ajokortti, mikä säästi ryyppyreissuilta. Olin aina kuskina.

Innokkaana kapakkakyyditsijänä ja pillurallaajana sain aina ison joukon Puumalan poikia kyytiini, kun vaihdoin asuinpaikkakuntaa. Tai en minä vaihtanut, vaan äiti ja isä. Tuli tyttö Etelä-Suomesta. Puhuikin jotenkin toisin mä ja sä. Olin yht´äkkiä mielenkiintoinen tapaus, vaikka Järvelässä kuuluin tyttöjen nelos- tai ehkä vitoskaartiin.

Alempana hierarkiassa olivat vain Koukun ja Marttilan maatalojen tytöt. Kousilla ja Viljasilla oli mahdollisuus lähettää tyttärensä vaihto-oppilaaksi Amerikkaan. Tulivat jenkeistä puolimaailmannaisina.

Palaan aina kokoomusta miettiessäni Tapani Mörttisen kanalan hajuun, kun kateus pistää siitä, että parempiosaisena lähtökohtaisesti syntynyt Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kilpailukyky ja kasvu -vastuualueen johtaja hurmaa leveällä hymyllään televisiossa. Tai en minä telkkariesiintymisistä ole kateellinen, vaan siitä, että kymmenvuotinen kirjeenvaihtokaverini, suomenruotsalainen talousheppu, ihailee Leena Mörttistä yli kaiken.

Mielenkiintoista oli, että pojat pitivät Järvelässä prolemuruista, Koskisen sahatyöläisten tyttäristä. Anteeksi Sonja O ja Anja Kauranen, mutta termi prolemuru on käyttökelpoinen. Muistan, kuinka c-luokkamme king Vuoren Marko, todennäköisesti lappilalaisen porvariperheen suuriegoinen vesa, katsoi kaihoisasti Salomaan Leenaa. Oli biologian tunti ja mustapartainen opettajamme Mikko Suominen jyrisi jotain mitokondrioista.

Leenan vanhemmista muistan kerrotun, että olivat kommunisteja eikä Salomaan kolmella kauniilla ja lahjakkaalla tytöllä, Sirpalla, Leenalla ja Annella, ollut sen vuoksi mahiksia saada edes vaihto-oppilasviisumia.

Mutta Salomaan Leenaa pojat ihailivat. Leena ja poikakaverinsa Lindin Rauno olivat näyttävä pari. Kaksi tummaa ja itsevarmaa yhdessä. Arvelen, että Lindin Ranella oli jonkinlainen proletausta, sillä oli lukion venäjän ryhmämme ainoa poika.

Olin Järvelässä tarkkailija. Ja oikeastaan aika paljon vielä Tampereen yliopiston ala- ja muissa kuppiloissakin. Ehkä edelleenkin olen sitä.

Pitänee mennä maksamaan muutama lasku. Näkyy olevan eräpäiviä tänään. Sitten Jussinpihassa maaliskuun aivopäivän suunnittelua neurologisten vammaisjärjestöjen kanssa. Sopii hyvin omien henkilökohtaisten neuroviikkojeni teemaan. Omat neuroviikkoni kestävät tammikuun loppuun asti.

Finaalina neurologin yhteenveto. Minulle tehdään matkan varrella todennäköisesti sama testi kuin dementoituville vanhuksille. Näin päättelin toissapäivänä tulleesta Kysin kutsusta. Kiintoisaa. Kutsussa kerrottiin myös sympaattisesti, että omaiset eivät ensisijaisesti voi olla mukana testauksessa ja pitää muistaa ottaa silmälasit mukaan.

Illalla pakolaisten vastaanottoon liittyvää ystävätoiminnan koulutusta valtuustosalilla.

Koulumuistelot tämän päivän merkinnässäni ovat David Foster Wallacen innoittamia. Wallace kuvaa nuoruutensa Illinoisin tuulia ja torpedoja niin intensiivisesti, että lukija tuntee olevansa tuulenpuuskissa mukana.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi