Pia Valkonen

Luovan luokan itsen alistus

pe 21.12.2012

Minulla on ikävä Jakke Holvaksen viehkoa setäslipoveria ja Annika Damströmin turkooseja sukkahousuja. Yle pani ennätyspitkälle joulutauolle sekä Aamutelkkarin, Pressiklubin että A-streamin.

Atte Jääskeläinen, Ylen uutistoiminnan päällikkö ja Bilderberg-mies, perusteli Iltasanomille hyllytystä näin:

"On pitänyt valita sellaisia ohjelmia, joiden tekijöitä ei oikeasti tarvita tai joiden tekijät voivat pitää lomia sen aikana."

Tekijöitä, joita ei oikeasti tarvita? Hetkonen?

Kaikki kolme ohjelmaa ovat sellaisia, joita kehtaa katsella. A-Streamin nuoret, raikkaat ja nenäkkäät juontajat ovat uskaltaneet pyytää televisiostudioon muun muassa Suomen ainoan ammattianarkistin Reko Ravelan tai mediatutkija Mikko Lehtosen.

Lähetin Annan kummille, sisareni toiseksi vanhimmaiselle lapselle, Lempiäisen Sarille joululahjaksi Jussi Vähämäen Itsen alistuksen. Olen lukenut sen monta vuotta sitten ja nyt ilmeisesti pitää lukea uudestaan. Olen alleviivannut omasta kirjastani monta luovaan luokkaan liittyviä asioita.

Annan Sari-kummi on koulutukseltaan elokuvatuottaja ja siten luovan luokan itseoikeutettu jäsen. Varmaan tietää kaikenmoista luovasta luokasta ja siitä, miten sitä alistetaan.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi