Niskavuori

to 27.12.2012

Tunnustan. Jäin Hella Wuolijoen vangiksi joulunpyhinä. Tai pikemminkin Niskavuorten naisten.

Osuin vahingossa Matin vahvasta rohkaisusta katsomaan televisiosta Niskavuoren Hetan ja eilen katsoimme Joensuun kommunisti Martti Vaskosen sekä tämän morsiamen vierailuun asti Niskavuoren naisia.

Hyvä, että tulivat vierailulle, sillä olisin täyttänyt Hannelen puhelimen lopullisesti tekstareilla, joissa voihkin elokuvien kökköistä dialogia. Ehkä oli tarkoituskin, että Teija Sopanen Ilonana oli ainoastaan kaunis. Huusin kauhusta, kun tämä selosti  ihanteellisesti kyläkoulun opettajaksi tullessaan, että haluaa kansakoulun opettajana olla lähellä kansaa.

Ehkä falskius oli tarkoituksellista.

Joka tapauksessa Niskavuoren kuviot ovat kuin nykyajan uusperheestä. Aviolapset eivät välttämättä ole isänsä ja bonuslapsia syntyy. Aika kevyesti kyllä Aarne hyppää Ilonansa kelkkaan ja jättää omat lapsensa.

Tänään seuraa elokuvasarjassa Niskavuoren Aarne. Hannele uumoili, että alkuperäisempi elokuva jatkaa siitä, mihin saippuamainen Niskavuoren naiset jäi. Niskavuori taistelee on vuorossa perjantaina, mutta silloin olemme Kuopiossa tyttöjen kanssa etsimässä muun muassa Marialle talvitakkia ja Annalle joululahjarahareikiä.

Perjantaisessa elokuvassa on häivytetty se, että tarinaan tuleva käänne, Mattilan Juhani, on Wuolijoen alkuperäisversion mukaan käpykaartilainen. Mattilan Juhani on Niskavuoren Loviisan miehen syrjähypystä syntynyt ja Aarnen sopivasti kaaduttua sodassa Juhanista tuleekin Ilonan mies. Aarnen kutova Martta-vaimo on jo aikapäiviä sitten häipynyt kuvioista.

Wuolijoki on ollut tässä kohtaa vähän sovinnainen. Jos hänessä olisi ollut vähänkään Kotikadun sekoittanutta käsikirjoittaja Marko Rauhalaa, hän olisi jättänyt Aarnen eloon ja tuonut tämän kipristelemään Juhanin ja Ilonan väliin.

Yhteiskunnalliset asetelmat tulevat esille Niskavuoren Hetassakin mielenkiintoisella tavalla. Muumäen renkipoika-isäntä Akusti ei halua päästää talon Jaakko-esikoista valkoisten joukkoihin ampumaan kylän tuttuja poikia. Lisäksi Akusti on salaa Hetalta lainannut työväen yhdistykselle 10 000 markkaa työväentalon rakentamista varten.

Maria kyllästyi eilen Pirunpeltoon ja halusi nukkumaan ennen kymmentä. Iltasuihkulla tyttö ihmetteli, miten me niin kovasti Niskavuoresta keuhkoamme. Pidin pitkästyttävän esitelmän, jonka päätteeksi Maria tuli siihen tulokseen, ettei voi vähempää kiinnostaa. Sanoin, että kylläpä se joskus sitten kiinnostaakin.

Luin Vappu Tuomiojan kirjoittaman kirjan Hella Wuolijoesta hellekesänä 1999, jolloin nukuin Marian syöttöjen vuoksi kolmen tunnin pätkissä - pieni keskonen oli ruokittava niin - ja odotin Annaa. Marian syöttäminen ei ollut aivan yksinkertaista. Piti desinfioida peptidituttelipullot, keittää apteekista ostettava huippukallis sössö - ja sitten vielä spiirata, sillä Marialla oli keskosen keuhkotauti.

Isä dementoitui ja lasten isä käväisi psykoosissa. Siinähän sitä. Asuimme Puumalassa, sillä parasta terapiaa lasten isälle oli peltotyö.

Muistan kirjasta Hella, Sulo ja Vappuli ainoastaan se, että Hella Wuolijoki kuljeskeli ympäriinsä avaimet vyötäröllä kuin kartanon wallasemäntä ainakin. Ja tietenkin omat lupsuvat silmäluomeni, jotka tuntuivat valuvan kirjan tekstin päälle.

Vyyhtilä Puumalassa

Selostin Marialle eilen, että heidän ukkinsa kasvoi eteläsavolaisittain suuren sukutilan Vyyhtilän isännäksi. Vyyhtilä oli ihan kelpo talo sikäläisessä mittakaavassa. Oli iso tupa, kyökki ja kaksi kamaria. Niskavuoreen verrattuna kuitenkin pikkuruinen.

Ukki joutui sotaan sekä nai sodan jo olleessa lopuillaan körttiläisen maalliikkosaarnaajan rutiköyhän tyttären. Isän kansakoulurakkaus olikin kasvanut sillä aikaa kansahuollon varajohtajaksi ja näki itsensä aivan jossain muussa tehtävässä kuin maatalon emäntänä.

Ymmärrän nyt, miten kovasti isä olisi halunnut jäädä Vyyhtilään. Ymmärrän myös, miten kovasti äiti halusi Vyyhtilästä pois. Talossa oli vanhaa emäntää sekä liuta isän sisaria, jotka eivät kohdelleet sukutalon uutta jäsentä uskoakseni kovinkaan lämpimästi. Ja sukutalon uusi jäsen osasi kyllä olla nokkava, senkin uskon.

Isä aina sanoi, että lähti ennen kuin tuli riitaa. Riitaa pikku veljen Timon kanssa, joka oli isän rintamalla ollessa ottanut henkisen isännän paikan. Timo oli narissut koko ajan sitä, miten hän nyt voi akan Vyyhtilään ottaa, kun Untolle ja Vienolle tulee joka vuosi lapsia.

Isosiskoni Ulla ja Paula ovat syntyneet vuoden välein: 1944 ja 1945. Touko-veli vuonna 1948. En nyt saa päähäni, joko Kosti oli syntynyt, kun äiti ja isä muuttivat Reitkalliin Haminaan. Äiti väärensi työtodistuksen Harmaalan kyläkoulun opettajalta kauniilla käsialallaan.

Isä aina kertoi tätä kohtaa ylpeys äänessään. Ei oltu neuvottomia. Osattiin sitä mekin. Maailmalle lähdettiin eikä jääty märisemään turhia - kuten Timo-setä.

Nyt vasta käsitän, että eihän minun äitini ollut edes mitään oikeata työtä siihen mennessä oppinut. Äiti oli ollut apulaisena jollain opettajalla sekä kansahuollon virkatöissä. Ensimmäisestä työpaikasta Reitkallin puutarhakoululta tuli sellainen työtodistus, että karjanhoitajana Vieno Sorjonen on kehityskelpoinen.

Siperia opettaa. Näin on.

Mutta se Häme...

Niskavuoren naisten hempukkaopettaja Ilona sanoi eilisessä elokuvassa sydän tunnetta paahtaen, kuinka häntä viehättää hämäläinen juurevuus.

Se on totta. Minä ainakin olin eilen nenä kiinni televisioruudussa, kun näytettiin maisemia. Niskavuori taistelee Miekkalan talossa Hausjärven Lavinnossa, siellä Kärkölän naapurissa Etelä-Hämeessä, jossa olen puhumaan oppinut.

Niskavuoren Hetan ylpeässä etelähämäläisessä kopeudessa oli jotain uljasta, mitä ei meissä eteläsavo-karjalaisissa ole piirun vertaa.