Pia Valkonen

Monsantosta ja muuntogeenistä pohjamutiin sekä -veteen

pe 16.11.2012

Kirjoitin eilen, että Antti Sarvela mykistyi, kun lähetin tälle seuraavan linkin: http://www.csci.csusb.edu/dick/bibfull.php?from=bib&search=tool

Ei Sarvela linkin tulenaran merkityksen vuoksi mykistynyt, vaan siksi, että linkki johti jonnekin mystisiin patenttilistoihin. Eikä minulla kyökkienglannin taitoni riitä tulkitsemaan edes linkkisivun otsikkotekstiä: "Items in bibliography identified by a string matching tool"

Edessä on pyykinpesuviikonloppu ilman poliittisia kekkereitä. Voin koettaa avata ylläolevaa sanakirjan avulla. Tunnistan sanan string, mutta minulle se merkitsee lähinnä epämukavia pikkuhousuja.

Sarvela vastasi eilen, että kaikkea, mitä hän minulle sanoo, voi käyttää häntä vastaan. Monsanto on tuttu frima muuntogeenisten lajikkeiden jalostajana.

Sarvelan vastaus oli hyväntuulinen eikä ärisevä. Arvostan sitä. Arvostan myös häntä kokoomuslaisena, joka on käynyt Kuubassa. Sarvela ei vain tyydy siihen, mihin esimerkiksi Jyrki Katainen.

Muistan Jyrki Kataisen jossain kokoomuksen kokouksessa veistelleen tietäväisenä, että olisiko se nyt hyvä, jos valtio Suomessakin jakaisi asunnot. Niin kuin Kuubassa. Ja koko salillinen kokoomuslaisia hörähti ylimieliseen nauruun. Eihän meillä niin kuin Kuubassa.

Porukasta ei varmaankaan yksikään ollut käynyt kyseisessä maassa. Kummallisen tietäväisiä olivat.

Sarvela kehoitti minua katsomaan Ylen Nestlé-dokkarin. Kuuluu kuulema meikäläisen toimialaan. Avasin viestin vasta tänään ja huomasin, että dokkarin aikaan olin unten mailla. Harmi.

Nestlé tekee rahaa pullovedellä. Senhän me tiedämme, mutta tiedämmekö sitä, että myös SITRA:sta pukkaa pohjaveden yksityistämishankkeita meille Suomeen? Tätä koetti saada sanottua yksinäinen mielenosoittaja Marko Sihvonen, joka piti nälkälakkoa eduskuntatalon portailla vuonna 2010.

Marko Sihvonen on länsisuomalainen ja sinivalkoinen anarksti, mutta emme anna sen nyt tässä kohtaa häiritä. Emme anna myöskään häiritä sen, että nettiblogisti Manemck on ääriuskonnollinen islamofobisti, sillä tässä kohtaa Totuusfoorumiaan hän valottaa asioita, joista meillä ei puhuta:

"Esimerkiksi Karvian Pohjankan­kaalla pullotetaan vettä, jota viedään lentokoneella Kiinaan saakka. Vedenottamon osakkaiden taustoilla on suuria monikansal­lisia yrityksiä, kuten muun muassa Coca-Cola, Danone, Nestle ja Unilever. Maailman pullovesimarkkinoita hallitsevat juuri nämä yritykset." http://manemck.wordpress.com/2011/01/20/makean-veden-yksityistaminen/

Blogisti oli kuulema osunut Brasiliassa samaan hotelliin eduskunnan pankkivaltuuskunnan kanssa. Oli kysynyt Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikaselta suoraan, suunnitteleeko valtuuskunta vesien yksityistämistä ja myymistä ulkomaille. Liikanen sanoi blogistille, että näistä ei sitten puhuta ja sanoi, että pitää tavata kotimaassa asian tiimoilta.

Yhteydenottoa ei koskaan tullut.

Blogisti jatkaa:

"Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ajavat vesien yksityistämistä. Tahot vaativat esimer­kiksi Bolivialta vesien yksityistämi­sen takeeksi kehitysavusta ja lainoista. Bolivian vesien hinnat nousivat heti puolella."

Istuin samalla toimitusjohtajakurssilla taannoin kuin Ylä-Savon Vesi Oy:n toimitusjohtaja. Kun kysyin, onko joku halunnut ostatella Ylä-Savon Vesi Oy:n osakkeita, toimitusjohtaja sanoi, että kyselyjä on tullut.

En kuitenkaan kurssihötäkässä kysynyt, kuka Ylä-Savon Vesi Oy:tä mielisi yksityisomaisuudeksi - oliko asialla kansainvälinen ketju vai ihanko kotimainen kyselijä.

Toimitusjohtaja kuitenkin tuumasi, että Ylä-Savon Vesi Oy:n asiakirjoihin on kirjattu, että se säilyy kuntien omistuksessa. Nettisivuilta voimme lukea seuraavaa:

"Ylä-Savon Vesi Oy on kuntien vuonna 2003 perustama tukkuvesiyhtiö.Yhtiön tehtävänä on hankkia ja toimittaa riittävällä paineella hyvälaatuista talousvettä osakaskunnille.

Yhtiön osakkaita ovat Iisalmi 43,58 %, Lapinlahti 36,04 %, Kiuruvesi 11,04 %, Vieremä 4,72 % ja Sonkajärvi 4,62 %.

Muita yhtiölle kuuluvia tehtäviä ovat vedenlaadun tarkkailu koko järjestelmässä, pohjavesien suojelu ja vesihuollon kehittäminen."

Sain äsken puhelinsoiton arvostamaltani ihmiseltä. Hän sanoi, että ei kannattaisi teksteissäni provosoida koko ajan.

Tuli nimittäin mieleen, että enhän itsekään haastatellut 90-luvulla Kansan Uutisiin ihmistä, joka todennäköisesti olisi tiennyt Savossa eniten geenimuuntelusta. Tämä kuului joihinkin ihmeellisiin foliohattuisiin joogalentäjiin.

Selvä on. Ymmärrän ja otan opikseni. Provosoimalla ei välttämättä saa läpi agendaansa. Toisaalta sievistelevällä myötäkarvailulla ei saa blogiin lukijan lukijaa eikä keneltäkään reaktioita. Iivo Polvikaan ei koskaan sano mitään, ellen muista häntä pikkuisin piikein.

Lupaan kuitenkin vastaisuudessa teeskennellä yhteiskuntakelpoista. Teen sen korkealentoisen agendani vuoksi. Taustatarkoituksenani on blogissani nostaa esille asioita, joista ei puhuta, sekä valmistautua Vasemmistoliiton ensi kesän puoluekokoukseen.

Siellä puhuttaneen toivottavasti puolueen uudistamisesta. Arvelen, että puolue ei uudistu, ellei joku hieman potki puolue-eliittiä tai ainakin Pohjois-Savon vasemmiston piirisihteeri Jouko Nuutista nilkkoihin.

Minusta SKDL-rakenne oli hyvä. Tai jos se kuulostaa niin nelkytluvulta, otetaan malli Saksan Die Linkestä. Tai Hollannin sosialistipuolueesta. Hollannin sosialistipuolue on täkäläisten kommunistien hollantilaisfraktion Edo Penningsin mielestä ideologiaton ja tyhjä, mutta niinhän Vasemmistoliittokin on SKP:n mielestä.

Otan opikseni, kyllä, kyllä, mutta vielä jossain kirjoituksessani kerron, miksi nimittelin muuatta Oulun vassari kylmäköksi ja kirjoitan, miksi pidän 80-luvun sankaria Walter de Campia pelkurina.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi