Pia Valkonen

Tärkeitä hoidettavia asioita

to 29.11.2012

Tunnen itseni jälleen tärkeäksi toimitusjohtajan tehtävässäni. Ihan tosi. Lause ei taaskaan ollut ivallinen. Tilasin tänään Kuopion kerrostalotyömaalle vuokra-Bajamajan.

Rakennustyömaiden toiletit täällä Ylä-Savon korkeudella on ollut helppo järjestää. Jos korjattavassa talossa ei ole sellaista ollut, on lähin metsä yleensä lähellä. Toista on Iisalmea suuremmassa kaupungissa. Tosin eilen viime sanoikseni ennen nukahtamista sanoin Matille, emmekö voisi samoilla tulilla rakentaa korjaamamme kerrostalon saunaosastoon sitä vessaa.

En tiedä, kuuliko Matti edes, mitä sanoin, vai oliko kovinkin syvällä Sambian kuparin kolonialisoinissa, jota katseli kuulokkeet päässään.

Sain sähköpostilla kommentin siihen, miten voisi parhaiten ohjata toipuvaa alkoholisia AA:han:

"Iisalmen AA / Kallio-ryhmä on juuri päättänyt seuraavasti: ryhmä järjestää joka KUUKAUDEN VIIMEISENÄ KESKIVIIKKONA AVOIMEN AA-KOKOUKSEN klo 19:00 Iisalmen seurakuntatalon 2. kerroksen kokoushuoneessa, Ilvolankatu 14 B.Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet, myös ammattihenkilöt. Muut kokoukset (KE 19:00 JA PE 18:00) ovat suljettuja ja suunnattuja vain alkoholisteille/alkoholiongelmaisille."

Aion nyt ojentaa eräälle toipuvavalle toverilliseseti käsivarteni ja kävelyttää tämän avoimeen AA-kokoukseen.

Jossain vaiheessa pitää samaa palvelua kysäistä Lapinlahdelle ja alkaa viestittää kunnan päihde- ja mielenterveysstrategikoille siitä, että AA-laisten mielestä kerhon tilat Meijerillä ovat loppujen lopuksi liian lähellä alan miehiä. Jos AA saisi jotkut muut tilat, vapautuisi Meijeriltä asuntoa vaikkapa alkoholistien hätä- ja tilpäismajoitukseen.

En tiedä, ovatko vuokrataloyhtiö Lapinlahden Kaskihovi Oy ja Lapinlahden vanhusten tuki ry päässeet eteenpäin asunnottomia koskevissa neuvotteluissaan. Aiemmin syksyllä näytti siltä, että sosiaalitoimi ei osaa tarpeeksi tiukkaan tarttua Kaskihovi Oy:n toimitusjohtajaa kraivelista, jotta tämä asuttaisi myös kaikkein pudokkaimmat kuntalaiset.

Lapinlahden vanhusten tuki ry:n uusi puheenjohtaja todennäköisimmin niin osaa tehdä. Ainakin syksyisessä keisissä tuntui siltä, että vanhusten rivitaloilla on mitta tullut täyteen. Alkoholisteja niihin ei enää voida ottaa.

Moniammatillisen päihdetyötiimin palaverissa tiistaina sain kuulla, että Lapinlahden päihde- ja mielenterveysstrategia nytkyttelee eteenpäin. Kun kuulin, että strategian laatija, Auli Pääkkönen mielenterveystoimistosta, on sanoutunut kunnan palveluksesta irti, ajattelin, että tämäpä somaa - me kansalaiset saamme odottaa strategian valmistumista maailman tappiin asti.

Strategian deadline oli vuoden loppuun. Kirskahdin asiasta muun muassa tarkastuslautakunnan viime kokouksessa.

Mutta ehkä strategia sieltä syntyy, sillä nyt laadintaa varten näyttää kutsutun koolle eri työryhmiä. Tosin työryhmiin kutsutut eivät välttämättä olleet ihan kartalla siitä, mihin heidät oli kutsuttu. Toivotaan nyt, että työryhmillä on jokin kiinnityskohta Lapinlahden päihde- ja mieleterveysstrategian kokonaisuuteen.

Eilen illalla olin Kaskikuusen kansalaisopiston järjestämässä tutkija Antti Teittisen luennolla. Tilaisuus oli minulle läheinen, sillä ajelen Antin entisellä autolla. Lupasin pitää siitä hyvää huolta - ja huollattaa ainoastaan Pietikäisen korjaamolla.

Mattia en Volkkaria rassaamaan päästä, sillä uutta starttilukkoperää odotellessa starttasin auton parin kuukauden ajan ruuvimeisselillä.

Antti Teittinen otti hyvin esille julkisjohdossa vallitsevan ideologian. Uusliberalistisista taistoista ei valtuustosalilla tietenkään puhuttu suoraan, mutta tulipa nyt selväksi, että taustalla on New Public Management, Uusi Julkisjohtaminen. Jyväskylän yliopiston sosiaalitieteiden professorin Leena Eräsaarenkin nimi tuli mainituksi.

Lisää uusliberalisteista voi lukea Libera-säätiön sivuilta: www.libera.fi. Uusliberalistit ovat tulleet ulos kaapista ja nyt heidän tähän asti melko peitelty ideologiansa on avoimesti kaikkien ulottuvilla. Kaskikuusen kansalaisopistossa kannattaisi järjestää luento Liberan julkaisusta "Hyvinvointivaltion murhenäytelmä".

Uskon, että nyt päästään keskustelun alkuun, kun piilouusliberalistit voivat nyt ottaa kantaa lähteitään häpeilemättä.

Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori, uusliberalistisen ideologian tutkija Heikki Patomäki näkyy Liberan sivuilla saavan julkisuutta. Pitääpä mennä lukemaan, mitä liberalaiset Patomäestä sanovat.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi