Pia Valkonen

Vastakohtien Yhdysvallat

to 18.10.2012

Ei olisi pitänyt valvoa puolille öin. Pakko kuitenkin oli katsoa Ylen Ulkolinjan Vastakohtien Yhdysvallat. Nyt saan kimppuuni Ärräpäät, kun uskallan sanoa, että ikään kuin dokumentti olisi ollut vasemmistolainen.

Oli dokumentissa haastateltu Noam Chomskya. Siitä vähän arvelin. Ja dokumentissa sanottiin, että jos demokraatit vähänkin leimautuvat vasemmistopuolueeksi, kampanjointiin ei tule rahoitusta suuryhtiöiltä.

Jostain syystä olen kiinnostunut amerikkalaisen vajoavan keskiluokan napanöyhtäkaivelusta. Jonathan Franzenin Vapauden on kuulema lukenut Barack Obamakin. Tommi Melender sanoi jossain vanhassa Parnassossa jenkkitiiliskiviä neuroottisiksi.

Paul Austerin Sunset park kertoo vallatun talon asukkaista talouskriisin jälkeen, putoajista, amerikkalaisen unelman murenemisesta - asioista, joita meille ei saippuasarjoissa näytetä.

On yhtiövallan edun mukaista, että jo kauan asuntovaunuissaan asuneen white trash -luokan kiukku ja viha kanavoituvat uskonnolliseen äärioikeistoon ja ihmiset luulevat, että poliittinen raja menee siinä kuinka suhtaudutaan homoliittoihin. Sama ilmiö on Suomessa.

Paavo Arhinmäki sanoi eilen A-studiossa, että persut peesaavat kokoomusta nyt transaktioveroasiassa. Kun persujen työväenluokkaisuutta vähän raaputtaa, paljastuu aulis pääoman ystävä. No, Timo Soini ilmaisi Maisterisjätkässään suoranaisen inhonsa sosialismia kohtaa.

Ei liberaalien ja konservatiivien välisellä erolla ole juurikaan tekemistä politiikan kanssa. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista.

Kummipoika on opiskellut taloutta Chicagon yliopistossa. Jossain vaiheessa tämä tuskastuneena lupasi kirjoittaa omat talousteesinsä. Toivottavasti on ne tehnyt ja herännyt siihen, että uusliberalismi on murtumakohdassaan. Olen kyllä ruokkinut kummipoikaa Jani Laasosen Zeitgeistillä, mutta valitettavasti tämä pitää tätiään ruskeana kommunistikammotuksena.

Raivostuttavaa. Olen haronut nettiä löytääkseni merkkejä amerikkalaisesta romaanista, jonka luin joskus vuonna 2002. Se ilmestyi suomeksi samaan aikaan, kun Ljudmila Ulitskajan Iloiset hautajaiset.

Romaanissa oli taiteilija, joka joutui henkensä pitimiksi tekemään kaikenlaisia käytännön töitä erinäisille yksinäisille vaimoille. Perusti aviomiespalvelun. Muistan hetken, kun luin kirjaa. Olimme käymässä nukkumaan Lapinlahden Alapitkällä Vainikaisen Seijan Kaj Mikaelin suunnitteleman "kartanon" vanhassa 50-luvun päärakennuksessa, jossa olimme vuokralla.

Kirja tuntui profetialta, kuten Ulitskajakin. Jostain syystä sen enempää kirjailija kuin kirjan nimikään ei painunut mieleen samalla tavalla kuin samoista teemoista kirjoittava Ulitskaja.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi