Feminismi ennen ja nyt

ke 10.10.2012

Eilinen merkintä, joka syntyi luettuani kirjailija Saara Henrikssonin blogista baletin suhteesta feminismiin, välitti hieman huononlaisesti sitä, mitä tosiasiassa koetin sanoa.

Koetin sanoa siinä laskujen kirjoituksen lomassa, että on mukava huomata nykyfeminismin olevan sallivampaa kuin ennen. Nykyfeministit voivat olla vakaumuksellisia kotiäitejä tai yhdistää uran sekä perheen.

Nykyfeministit voivat olla kurinalaisia balettitanssijoita, push upeissa pullistelevia pissiksiä, lihavia burleskinaisia tai sitten seksittömiä neutreja. Yhtä mallia ei ole eikä rintaliivejä enää onneksi tarvitse polttaa.

Toki ne voi polttaakin, jos siltä tuntuu. Sen vuoksi taitoin Pohjois-Savon vasemmistonaisten pääkirjoitussivulle valtikan valtanaisen Saila Ruuthin kirjoituksen yläpuolelle rivin rintsikoita. Sailan kirjoituksen otsikko nimittäin oli: "Tasa-arvo ei pysy itsestään."

Kun opiskelin Tampereen yliopistossa 80-luvun lopussa, tilasin Naisasialiitto Unionin Akkaväkeä ja olin julistuksellinen feministi, mutta jokin minua siinä vaiheessa naisliikkeessä tökki. Akkaväki oli täynnä sellaista kuukautismystistä hippihommelia eikä yliopistollisiin naistiedostusryhmiin mahtunut naisen nauru.

Ei röhönauru eikä kyllä hihityskään. Olin vähällä pudota televisiosohvaltani, kun katsoin pari vuotta sitten Presidentin kansliaa. Siinä presidentin lehdistöpäällikköä esittävä Mari Turunen laukaisee jostain tilanteesta, että homma hoituu, hän on ollut samassa spekularyhmässä kuin joku.

Sarjaa käsikirjoittivat Jyrki Lehtola ja Elias Koskimies. Koska Koskimies on spekularyhmäläisten aikaan ollut vielä räkänokka ja pissannut lattian rakoon, lehdistöpäällikkö puhui ilmeisesti Jyrki Lehtolan kynästä. Lehtola opiskeli myös Tampereen yliopistossa kiihkeimpään spekula-aikaan.

Tietenkin siinä kohtaa harhauduin miettimään huumorin olemusta. Vitsi oli sellainen, jonka tasan tarkkaan ymmärsi ehkä murtomillimooli Suomen naisista. Se ei liene viihdeohjelman tarkoitus. Toi vitsi kuitenkin mielleyhtymiä.

Suomen lehdistössä on tällä hetkellä töissä 80-luvun kuukautismystisiä feministejä, jotka verkottuivat toisiinsa istumalla ringissä ja syventymällä seksuaalisuuteensa spekulan avulla. Seurasin tyyppejä hienotunteisesti sivusta, sillä arvelin, että minulle olisi voinut käydä tilanteessa samalla tavalla kuin Sacha Cohenin esittämälle kazakille elokuvassa Borat.

Borat tupsahtaa Amerikassa keskelle feminististä tiedostusryhmää. Ringissä on tiedostavia naisia, joilla kaikilla on kivikovat kasvot. Kukaan ei naura eikä edes hymyile.

Oikeastaan spekulalla itsensä kaivelussa kilpistyy koko 80-luvun lopun henkinen ilmapiiri. Käännettiin katse pois yhteiskunnallisesta, poliittisesta - sisäänpäin. Eikä muistettu nostaa sieltä löydettyä takaisin poliittiselle tasolle.