Pia Valkonen

Ei ihan niin hyvin ollutkaan tänään

ti 2.10.2012

Nukuin jopa edellisyötä katkonaisemmin. Otsan ympärillä on panta. En jaksa paljoakaan nyt kontrolloida sanomisiani.

Sentään yhden tarjouksen saimme äsken lähtemään kohti Kuopiota. Laatusertifikaatti piti purkaa kehyksistään kopiointia varten tarjouksen oheen. Meillä olisi sertifikaatin uusiminen kohta edessä.

Luin uusimmasta Voimasta (8/2012) esittelyn Laura Maragnanin ja Isoke Aikiptanyin kirjasta Musta, kaunis ja kaupan. Slogania sirppi ja vasara olen ehdottanut muutettavaksi muotoon sirppi, vasara, moppi ja tietokone.

Se ei edes riitä. Sloganin pitäisi kuulua sirppi, vasara, moppi, vaippa, tietokone ja piirakka.

Ette ymmärtäneet nyt yhtään mitään. Minäpä kerron.

Sirppi yhdistettynä vasaraan tarkoittaa talonpoikien  ja työläisten liittoa. Työväenluokka on koostumukseltaan erilainen kuin ennen. Uustyöläisiä ovat muun muassa siivoojat ja hoivatyöläiset, tällaiset silppu- sekä pupputyöläiset, kuten allekirjoittanut tietokoneensa ääressä - ja nyt myös ihmiskaupassa Eurooppaan tulleet huorat.

Siitä piirakka.

Vasemmistoliitosta olen tätä mieltä ja pitkähkön tekstin jälkeen tulee vielä yksi teksti, jossa kerron, mitä mieltä olemme Matin kanssa Henna Heppatytön kuntauudistuksesta.

Sirppi, vasara, moppi, vaippa, tietokone ja se piirakka

Olin läsnä, kun Suvi-Anne Siimes ilmestyi Suomen Demokraattiseen Nuorisoliittoon. Elimme 90-luvun alkua ja heräsimme jonkin rankan Helsingin kokousviikonlopun sunnuntaina hostelin aamiaiselle.

SDNL:n silloisen puheenjohtajan Marko Aution pöydässä oli häikäisevä ilmestys. Ilmestyksen valkeasta piikkitukasta hohti ikään kuin valoa, silmät siristyivät aina, kun ilmestys nauroi.

Ja se puhe. Ärrä sorahteli niin, ettei puheeseen voinut olla kuin ihastumatta.
Siinä sitä oltiin. Aivan yhtä sulaa vahaa kuin muutkin.

Jotain kuitenkin tapahtui Vasemmistoliitossa ja Suvi-Anne Siimeksessä aikana, jolloin itse olin sivussa kaikesta muusta kuin kahden vaipoissa olleen lapseni viereltä.

Istuin marraskuisessa vesisateessa Siilinjärven autossani parkkipaikalla, kun kuulin radiosta, että Yrjö Rautio oli eronnut Kansan Uutisten päätoimittajan paikalta. Henki meinasi salpautua, sillä olin aina ajatellut, että lehtien päätoimittajat pysyvät,
mutta puoluejohtajat eroavat.

Ei mennyt kauaa, kun televisiossa näytettiin, kuinka Suvi-Anne Siimes käveli ulos puolueesta. Hänen jälkeensä Outi Ojala, Anne Huotari ja ketä muita heitä olikaan. Ajattelin, että puolueeseen ei nyt taida jäädä yhtään naisia – ja vastassa ovat
jälleen iänikuiset erkkivirtaset ja iivopolvet, joten taidanpa tästä itsekin siirtyä jonnekin.

Joulukuussa 2007 Venäjä-tutkija Pentti Stranius liimasi minut sähköpostilistalleen, joista tuli ensin Strannarit, oudot, ja myöhemmin Ärräpäät. Se oli käänne. Aloin aktivoitua uudestaan.

Osin tahtomattani ja paljolti Lapinlahden Pentti Rythin voimakkaasta tahdosta.
Kansan Uutisten Viikkolehteä olin tilannut kaikki nekin kamalat vuodet, jolloin Jukka Parkkarin yli kaiken ihannoimat lentohärvelit olivat miltei jokaisen numeron kannessa. Onneksi lehdessä vuodesta toiseen jaksoivat kirjoittaa Tuula-Liina Varis sekä Pirjo Hämäläinen.

Heidän ansiostaan kestin lehteä vaikeiden vuosien yli.

Samaan aikaan alkoi ilmestyä vasemmistolaista pamflettia poikineen. Tuli Puolueiden kriisiä, Mikä vasemmistoa vaivaa, Odotustiloja ja kaikenmaailman Toisinajattelijoiden tienviittoja.

Kiinnostus vasemmistoa kohtaan olikin yht´äkkiä valtava.

Kevytvassarius

Äitiyslomilla ollessani - ja edelleen teen niin – luin kaikki Suvi-Anne Siimestä koskevat lehtijutut. Muistan senkin Anna-lehden haastattelun, jossa vielä silloin, kun Siimes oli lääketeollisuusjohtaja, hehkutettiin, että Siimes toi jotain uutta Vasemmistoliittoon.
Ei se Suvi-Anne Siimes tainnut oikein vasemmistolainen ollakaan.

Tai oli. Yhtä pinnallisesti kuin me muutkin saman ajan nosteessa olleet kevytvassarit. Se mitä me toimme aatekartalle, oli vaistonvarainen ympäristöstä imetty tiedostamaton uusliberalismi.

Me 1960-luvulla syntyneet kasvoimme aikuisiksi 80-luvulla, jolloin vasemmisto tuntui olleen maan päältä kokonaan pois pyyhitty. Olin niin pihalla politiikasta ensimmäisissä kunnallisvaaleissa, joissa äänestin, että äänestin kokoomuslaista.

Jouduin äänestämään Puumalassa. Paikkakunnalla, jonne kirjani olivat vain muutetut, mutta jossa en siinä vaiheessa ollut asunut päivääkään vakituisesti.

Kokoomuslainen ehdokas oli ainoa, jonka tunnistin joukosta. Ostihan isäni tältä tilaleipomon herkullista ruisleipää. Muut ehdokkaat olivat möhkäle kepulaisia. Ehkä demareitakin Puumalassa tuolloin oli, mutta en minä heitä ole koskaan vasemmistolaisiksi
tunnistanut.

Ensimmäisissä vaaleissa en tosin vasemmistolaisia etsinytkään. Kokoomukseen minulla oli jonkinlainen kosketuspinta Kärkölästä, paikkakunnalta, jossa kävin kouluni.

Kosketus tuli koulutaksissa, jonne kanssani ahtautuivat Kokoomuksen varapuheenjohtajan Tapani Mörttisen, kanafarmarin tyttäret. Samat fiftaripönkkähameneitoset eivät suostuneet Nummenkulman kylän 4H-kerhossa maalamaan punaisella värillä, sillä se on kommunistin väri.

Ajattelin silloin mielessäni, pitääkö kanafarmarin tyttärellä olla myös kanan aivot, mutta en sanonut mitään. Nyt vain joskus naurattaa, kun televisiossa vilahtaa Leena Mörttinen, Elinkeinoelämän keskusliiton kasvujohtaja.

Tuntuu siltä kuin Vasemmistoliitto olisi jotenkin missannut kiinnostuksen vyöryn ja unohtanut, että vaikkapa Vasemmistofoorumilta pukkasi Peruste-kirjaa toisensa perään, täynnä mielenkiintoista pohdintaa vasemmistosta ja vasemmistolaisuudesta.

Jossain vaiheessa kuulin radiosta, kuinka puoluetoplokkaat toppuuttelivat: ”Jätetään luokkakäsite yhteiskuntatutkijoille.”

Olin repiä uustyöläisen makasiiniverkkarini - käytän sellaisia, vaikka Terry Eagleton väittääkin, ettei työväenluokka ole lifestylekysymys. Repiessäni verkkareita huusin: "Ei voi olla totta" ja tilasin netistä Jani Erolan toimittaman ”Luokaton Suomi?” -artikkelikokoelman.

Se olikin hieman puiseva ja ajattelin, että ei, herranpieksut, tätä voi yhteiskuntatutkijoille jättää. Aloin huhuilla, eikö kukaan tunnista uutta työväenluokkaa. Että sirpin ja vasaran oheen pitää liittää myös siivousmoppi ja tietokone.

Mitäpä, jos annettaisiinkin hieman periksi?

En tarkoita tässä, että pahalle kapitalistille tai yrmeän ylimielisille äidinmaitouusliberlisteille, vaan sille, että Vasemmistoliitto lakkaisi havittelemasta kansanliikkeen asemaa.

Annetaan kansanliikkeiden olla kansanliikkeitä ja suostutaan, että puolue on etupäässä vaaliorganisaatio. Niinähän muutkin puolueet tekevät ja ajelevat tyynin mielin kuka kaksilla, kuka kolmilla rattailla.

Pia Valkonen
Kirjoittaja on Ämmän Äänen päätoimittaja ja päätoiminen lapinahtelainen änkyrä,
joka vilpittömästi toivoo uutta vasemmistoa myös Pohjois-Savoon. Sitä kiihkeästi odotellessa hän kolumnoi Tiedontantajaan.

Tasa-arvokysymys

Aviomieheni Matti Valkonen katsoi televisiosta kunnallisvaaleihin liittyvää keskustelua.
Yht´äkkiä televison äärestä kuului kiukkuinen karjahdus. “Kuka tää tyyppi oikein on?!” Keskustelussa kuntauudistuksesta oli oululainen vassari Risto Kallioniemi, joka oli päässyt juuri sanomasta, että hallituksen kuntauudistus on tasa-arvokysymys.

Kerroin miehelleni, joka myös on Lapinlahden vasemmisto ry:n kunnallisvaaliehdokas, että kyseessä on Vasemmistoliiton kuntaryhmän vetäjä, oululainen kansanedustaja.

Lähdin innolla mukaan sähköpostissa toimivaan puolueen kuntaryhmään. Nyt uudistetaan lähidemokratiaa ja etsitään uusia malleja, jotta kansalaisvaikuttaminen olisi ylipäätänsä mahdollista.

Matkan varrella intoni karisi. Puolueen kuntaryhmän työskennellessä kävi selväksi, että kaupungit vievät ja muut vikisevät. Kaikkeen uuteen puolueen napahenkilöt suhtautuivat kyynisesti.

Pienissä maalaiskunnissa vassarit ovat yleensä yksittäiskappaleita ja itse asiassa
vain tyytyväisiä siihen, että kuntaliitoksen jälkeen saattaisi paikallisvasemmistossakin olla uutta elinvoimaa.

Mieheni ja minä olemme pienehköstä kunnasta, jonka kuntastrategiaan on kirjattu itsenäisyys. Kerrankin saatamme olla samaa mieltä jonkin strategian kanssa.

Nipistelimme itseämme, sillä jopa keskusta alkoi tuntua nyt sympaattiselta vaihtoehdolta taas kummalliseen suuntaan peesaavaan Vasemmistoliittoon verrattuna.

Huomasimme, että monella vassarilla on kuntauudistuksessa herännyt suorastaan murhan- tai kostonhimo. Nyt lyödään kaikkia niitä, jotka ovat tehneet vasemmistoliittolaisen elämän monessa pikku kunnassa ikäväksi. Se on totta, että etenkin yksittäisvasemmistoliittolaisen elämä on usein monoliittivaltapuolueen kunnissa ollut sangen karua.

Lähidemokratian pitää koskea muidenkin puolueiden äänestäjiä. Ovat he olemassa kunnissa edelleen, vaikka muuta tietysti toivoisimme. Lapinlahdelle on ennustettavissa persuvallankumous, sillä persuilla on puoleista eniten ehdokkaita.

Sen emme kuitenkaan anna haitata itseämme. Juttelin puhelimessa keväällä 2012 sonkajärveläisvassareiden johtajan Jari Niskasen kanssa. Tämä huomautti hieman pisteliäästi, että kummallista, miten kuntaliitosvastaisia me lapinlahtelaiset
olemme; meillähän on kuntaliitos jo tehty.

Niinpä niin. Lapinlahti ja Varpaisjärvi liittyivät yhteen vuoden 2011 alussa. Ainakin Varpaisjärven vasemmisto oli käynyt melko elottomaksi ja uskon, että Varpaisjärvi tuo Lapinlahden vasemmistoonkin uutta pontta.

Näin on hyvä. Olemme 11 000 asukkaan kunta. Meillä on ympärivuorokautinen lääkäripäivystys terveyskekuksessamme Lapinlahdella ja Varpaisjärvellä oma terveysasemansa. Vammaispalvelut eivät uudessa kunnassamme ole kunnossa, mutta on meillä ainakin aktiivinen vammaisneuvosto, joka juuri sai valmiiksi kunnan vammaispoliittisen ohjelman.

Kohta Lapinlahdelle valmistuu uusi demekoti. Vanhusten asumispalvelut on otettu muutama vuosi sitten takaisin kunnan omaan hallintaan. Olemme sisäistäneet myös kyläkoulusiivouksen pois siivousketjulta. Koska olemme juuri sopivan kokoinen, meillä on selvästi intoa kehittää omaa, itsenäistä kuntaamme. Emme kuvittelekaan, että täällä olisi kaikki hyvin, mutta ainakin tiedämme, mistä aloittaa.

Lapinlahtea on verrattu monessa Leppävirtaan. Tunnusluvuissa on paljolti samaa, mutta kuten kunnanjohtajamme Marko Korhonen huomautti, Leppävirta on luovuttanut palvelujensa järjestämisessä päätösvaltaa kunnan ulkopuolelle.

On luonnollista, että aika moni leppävirtalaisvassareista haluaa liitosta.

Moneen otteeseen olen huomauttanut puolueen kuntaryhmässä ja Pohjois-Savon vasemmiston sähköpostilistalla, että kuntien itsenäisyys on kirjattu perustuslakiin.

Olen saanut vastauksen, että itsehallinnolla voi pyyhkiä takapuoltaan, jos valtio uudistaa valtionapujärjestelmäänsä.

Siinä yhteydessä ihmettelin, mitä meidän kansanedustajamme Helsingissä oikein tekevät.
Lukevat ehkä iltapäivälehtiä ja pelaavat tietokonepelejä henkilökohtaisella läppärillään. Kunnista 90 prosenttia tarvitsee valtionosuuksia ja verontasausjärjestelmiä.

Jos maakunnissa ehdottomasti halutaan tasa-arvorahaa vaikkapa maakuntametropolin asukkaiden taskusta, perustettakoon sitten maakuntahallinto.

Sille voitaisiin minun mielestäni antaa muun muassa erikoissairaanhoito, julkinen liikenne, suuret julkiset rakennushankkeet ja lähiruokapalvelujen kehittäminen maakunnallisesti.
Ja muistakaa nyt, että Ämmän Äänen pääkirjotus ei linjaa Pohjois-Savon vasemmistonaisten kantaa kuntauudistukseen, vaan on yksittäisen maalaisvasemmistonaisen mielipide.

Pia Valkonen

kirjoitukset ilmestyvät nyt tässä eivätkä Pohjois-Savon vasemmistonaisten Ämmän Äänessä. Jään odottelemaan innolla, että Uusi Vasemmisto tulee Savoonkin. Sitä ennen voimme tutkailla mielenkiinnolla muun muassa sitä, kuinka hallitus alkaa valmistella ministeriöiden lakkauttamista. Hallitusohjelmaan kun on muina munkkeina kirjattu tavoite "keskushallinnon uudistukseta".

Asiasta kirjoittaa uusin Voima (8/2012) s. 24 alk. Löytynee myös Fifistä.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi