Liperit

pe 28.9.2012

Olen nyt muutaman päivän keuhkonnut Suomen ortodoksisesta kirkosta. Toivottavasti tämän jälkeen vaikenen tästä teemasta vähäksi aikaa - arvelen, että moni muukin ajattelee niin.

Paljon olisi kirjoitettavaa vielä ja arvelen myös, että minua ei kutsuta kirjoittajaksi mihinkään maireaan muistelokirjaan. Ehkä jatkan joskus vielä. Tekisi niin mieleni kirjoittaa siitä, kun Aamun Koiton toimitussihteeri Juneksen Mikkoa entiseksi kommunistiksi arveli ja kuinka päätoimittaja sai viime tingassa nielaistua hysteerisen hihityksensä.

Tekisi mieleni myös kirjoittaa hetkestä, jolloin olimme koko Aamun Koiton toimitus nuhdeltavana kirkollishallituksessa, ja Valamon kansanopiston rehtori tuli pöydän yli sekä heristeli sormeaan kasvojeni edessä.

Päätoimittajalla on kuulema tulosvastuu.

Lisäksi olen sitä mieltä, että mikäli ajatellaan olevan työnjaollinen asia, että pappeus kuuluu vain miehille, on asia puolestani ok. Nainen synnyttää ja hoivaa - sillä sipuli. Kyllä se minulle passaa.

Mutta sitä en ymmärrä, että kun asiasta kirjoitti naisteologi Aamun Koittoon artikkelin, jonka olin häneltä tilannut, lapseton kansanopistorehtori jementää, että artikkeli loukkaa häntä, lapsetonta naista. En saanut sanaa suustani. Olin häkeltynyt. Jos ei ole omia lapsia, voi kai hoivata vaikka koko ihmiskuntaa.

Ei tässä oikeastaan mitään sen kummempaa ole kuin se, että taisin olla ortodokseille liian Pussy Riot ja Vasemmistoliiton kuntaryhmälle njuoska bittut.

Oikeasti toivoisin saavani joskus vielä liperit kaulaani ja saarnaluvan. Teologian opintoni eivät ehtineet edetä saarnalupaan asti ennen esikoiseni syntymää. Tyttärieni välissä kävin vielä uskontotieteen luennot, mutta kuopuksen syntymän jälkeen oli niin sanotusti kädet täynnä töitä.

Naurattaisi, jos ei itkettäisi, kun muistelen, kuinka Lahden luterilaisten seurakuntien tiedottajaksi pyrkiessä sain työhönhaastatteluraadilta oikein pitkän miinuksen, kun vastasin ratkaisevaan kysymykseen, että: "En yhtään mitään."

Minulta kysyttiin siinä pelottavan seurakuntatuomioistuimen edessä, mitä olin äitiyslomallani tehnyt säilyttääkseni ammattitaitoni. Säilyttääkseni ammattitaitoni? Kaksi peräjälkeen syntynyttä lasta, toinen vaikeavammainen, psykoosissa käynyt maahanmuuttajamies, epileptinen koira. Siinähän tuota.

Nykyinen aviomieheni on sitä mieltä, että en voi jatkaa teologian lukujani. Voin opiskella vain jotain sellaista, mistä on firmalle hyötyä. Niinpä lähdenkin Iisalmeen Ysaoon koulutuspäivään, jonka otsikko on Päihdetyön ammatillinen toiminta ja toipumiseen ohjaaminen.

Arvelen, että siitä saattaisi olla hyötyä Lapinlahden kunnallekin.

Kirjoitus tulee ulos jo torstai-iltana sen vuoksi, että voin ennen perjantain kurssia aamulla lukea taas hieman Terry Eagletonia.