Mutta missä on Mikko Salomaa?

su 23.9.2012 myöhemmin illalla

Hesan reissulla oli äärimmäisen mukavaa olla yötä Marja-Liisa Ylitalon ja Mikkonsa residenssissä Etelä-Kärkölässä Ojalankulmalla Marttilan kylässä.

Tytöt ihmettelivät, kuinka voimme mennä Marsalle yöksi, vaikka en ole koskaan tätä livenä tavannut. Tunnen Marsan kuitenkin hyvin. Olemme kirjeenvaihtoystäviä.

Kirjeenvaihtomme alkoi siitä, kun kyselin Ärräpäät-sähköpostilistalla Ylen legendaariselta ts. ylen legendaariselta Moskovan-kirjeenvaihtajalta Reijo Nikkilältä Kärkölästä. Olinhan asunut toisen lukiovuoteni Yrjö Hovisen keittiön takaisessa kamarissa Nikkilöiden Kakaramäen kodin naapurissa.

Reijo Nikkilä sanoi, ettei Kärkölän asioita tai ihmisiä en juurikaan tunne, sillä on sieltä niin kauan sitten lähtenyt. Ja ohjasi minulle siskonsa Marja-Liisan sähköpostiosoitteen.

Marsa tuntee Kärkölästä kaikki! Ei meinannut riittää perjantai-illan aika, kun kyselin läpi entiset luokkakaverini, ihastukseni ja inhotukseni. Monesta lapsuuteni hahmosta olin osunut vaistonvaraisesti aika oikeaan. Vähintään yhtä moni arvioni oli kummallisella tavalla värittynyt.

Francesca Marcianon kirjan Casa Rossan perilliset ensimmäisellä sivulla on ajatus lapsuuden mittasuhteista:

"... kun olimme niin pieniä, asioiden mittasuhteet muuttuivat kaiken aikaa: todella vaaralliset asiat kutistuvat, käpertyvät palloksi, jota saatoimme pompotella, katsella tarkasti ja jonka voi pudottaa käsistä siinä samalla, kun alkoi hermostuttaa."

Käsittelimme intomielisissä keskusteluissamme myös Kärkölän kuntapolitiikkaa ja päätimme, että joskus vielä kirjoitamme yhdessä kesäteatterifarssin eräästä eteläsuomalaisesta maalaispitäjästä, jota johtaa entinen kansandemokraatti ja nykyinen kokoomuslainen - puhdasverinen takinkääntäjäkunnanjohtaja.

Tämän taakse olivat muuten vassarit vallanhalussaan menneet.

Marsalla oli näytelmään sangen valmiina ajatus kunnanjohtajan rouvastakin, kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaasta. Minä ehdotin, että rouvaa voisi esittää Eija Vilpas. Marsa tuumasi, että ei kun tummempi.

Perjantai-illan keskustelujemme aikana tajusin, miksi suurimmat tilalliset Kärkölässä olivat kokoomuslaisia. Suurtilallisten oli annettava sodan jälkeen maata kirvulaisille siirtolaisille.

Siirtolaisten tulo oli jättänyt pitäjään haavansa. Osa suurtilallisista oli asiasta todella katkeria. Jotain sellaista olimme me, savolaiset maataloustyöläiset, havaitsevinamme Nummenkulmallakin, jossa äiti ja isä ystävystyivät oikeastaan vain naapurin kirvulaisten Ollikan Hiljan ja Väinön kanssa.

Meitä yhdisti Ollikoiden kanssa ulkopuolisuus ja marginaalissa olo. Karjalaiset luottivat Johannes Virolaiseen, kuten isänikin. Isäni oli talonpoika henkeen ja vereen, isännyyden nuoremmalle veljelle menettänyt.

Koska karjalaiset ja muut Kärkölän maatalouspieneläjät olivat maalaisliittolaisia, tuli suurtilallisista kokoomuslaisia. Kommunistejakin tehdastaajamissa, Järvelässä ja Lappilassa, oli.

Marsa itse on henkeen ja vereen maalaisliittolainen. Kun me asuimme Nummenkulmalla, keskustapuolueen valtuutettuja Kärkölässä oli vain niukka kourallinen, jos sitäkään. Marsa kertoikin tehneensä johonkin vaalilehteen graafin siitä, miten keskustalaiset ovat pikku hiljaa vallanneet Kärkölässä asemia kokoomuslaisilta ökyiltä.

Marsa mainitsi pari kärköläläistä kommarisukunimeä. Urpala ja Rantanen nostivat lapsen mielestäni joitain tuntemuksia. Kunnioittavan pelokkaita värähdyksiä lähinnä.

Urpalan Jussi ja Osmo Rantanen. Osmo Rantanen oli kuulema karjalaispoika. Rantasille oli annettu talo Kakaramäen tuntumasta Laidunmaalta, Tohinojan tien toiselta puolelta. Osmo Rantanen perusti Järvelään pioneerit ja nuorisoliiton osaston. Muutti pois vuonna 1965, opiskeli ja päätyi Vantaan kaupunginkamreeriksi.

Nyttemmin törmäsin Osmo Rantaseen Vasemmistoliiton virtuaalisessa kuntaryhmässä. Tämä asuu Mikkelissä ja vaikutti hieman siltä, että ei erityisemmin pitänyt kuntaryhmän kirjoituksistani, joiden tyyli oli imitoitu Mihail Bahtinilta, karnevalistiselta liioittelijalta. Ei vainenkaan, vaan Suvi Westiltä ja Anne Kirsteltä Märistä säpikkäistä.

Jossain vaiheessa kysyin Marsalta kommunisti-Salomaiden lahjakkaista tytöistä. Pienessä venäjän kielen ryhmässämme lukiossa oli Salomaan Leena, Lettu, joka oli ala-asteen näytelmäkerhossa koomikkotähti.

Salomaiden tytöistä sanottiin, että eivät pääsisi vaihto-oppilaiksi Jenkkeihin. Eivät saisi kommarikytkentöjensä vuoksi maahantulolupaa. Leenasta Marsalla ei ollut tietoa. Tyttökolmikon nuorin, Anne, oli mennyt naimisiin jonkun Koukan veljeksen kanssa ja työskentelee perushoitajana.

Anne Koukka näyttää olleen Anna-Kaisa Pekosen (vas.) tukiryhmässä. Ja miehensä Mika Koukka. Maailma on pieni. Sen me Marsan kanssa totesimme perjantai-iltana ja lauantaiaamuna totesimme koko ajan.

Maailma tuntui suorastaan kotoisalta, kun muistin, että hyvä ihme, Rautavaaran kunnanjohtaja Unto Murto on opettanut vanhalla puukoululla Järvelässä. Marsa on ollut tätä haastattelemassa, kun pyrki Kärkölän kunnanjohtajaksi.

Lauantaina muistin kysyä, onko luokkakaverini, hiljainen maalaispoika, Salomaan Mikkokin ehkä kommari-Salomaita. Ei taatusti ollut. Mikon setä on Veikko Salomaa, tillolalainen maanviljelijä, kokoomuslainen, kunnanhallituksen puheenjohtaja.

Kesällä 1990 olleen luokkakokouksen jälkeen soiteltiin Salomaan Mikon kanssa. Olin kuitenkin lähdössä silloin Moskovaan opiskelemaan, joten puheluita pidemmälle emme edenneet ja seuraavana kesänä olinkin salamakihloissa kuopiolaisen toimittajan kanssa.

Mikko tuntui olevan aika fed up maanviljelystä. Nyt katsoin netistä, että Mikolla näyttäisi olevan oma maansiirtoyrityksensä. Ei tarvitse Marsan ja minun huolehtia. Salomaan Mikolla on kaikki hyvin.