Pia Valkonen

Lapinlahden asunnottomuus

pe 21.9.2102

Lapinlahden kunnan asunnottomuutta ratkaistaan tällä hetkellä meillä aitassa. Ehkä hieman parempi ratkaisu kuin Säästötorin katon lämpökanaalien vieressä.

Lapinlahden asunnottomat käyvät kaupan katolla nukkumassa, kun eivät enää kelpaa minnekään muualle.

Eilen eteiseen tupsahti tuttu mies. Pidän häntä melkein sukulaisena, kun verisukulaiset ovat minulle kaukaisia. Sossutädit olivat panneet tämän ilmeisesti hajun takia kadulle odottamaan veljeään työmatkalta, jotta olisi allekirjoittanut tälle vuokranmaksusitoutuksen.

Sossutädit eivät juuri päätänsä vaivanneet sillä, että syyskuussa saattaa olla jo yöpakkasia. Pakkasta on tosin luvattu vasta ensi yöksi. Viime yönä sitä vielä ei ollut.

Soitto asiaa hoitavalla sosiaalityöntekijälle teki vain pahan olon. Työntekijä ei selvästikään tahtonut keskustella kysymyksestä kanssani, vaan ohjasi minua antamaan puhelimen asunnottomalle. Mielenkiintoista.

Ei aikaakaan, kun täti oli heittänyt pallon "asiakkaalle". Tämän tuli ottaa itse yhteyttä Nilsiän Lehtomäen päihdekotiin. Näin asiakkaita vastuutetaan ottamaan elämä haltuun. Hienoa.

Tässä yhteydessä on sanottava, että mies on sekä päihde- että mielenterveysongelmainen ja syöpäleikattu. Mukana kulkee ulostepussi, jos kulkee.

Lehtomäen päihdekodin vastaus oli, että eivät tule asiakasta hakemaan. Ei ole omaa motivaatiota hoitoon.

Soitto takaisin sossuun. Täti kertoi, että hänellä on muitakin asiakkaita eikä ole varma, joutaako hän kaikenmaailman asunnottomien asioita hoitamaan. Sanoin, että kohta mieheni tulee tämän herrahenkilön kanssa paikan päälle ja on siellä vierihoitajana niin kauan, kun asia alkaa ratketa.

Sosiaalitoimistoon oli tullut vipinää. Tätylit olivatkin yht´äkkiä "löytäneet" sosiaalitoimiston antaman vuokrasitoumuksen. Veljeä ei nyt tarvitse odotella työmatkalta. Kotisairaanhoitajan ja kodinhoitajan palveluistakin oli sopuisaa puhetta.

Palveluita annetaan varmaankin tuonne meidän aittaan. Osoite on Juhani Ahontie 5c, vanha keltainen puutalo lukion parkkipaikan pohjukassa, Meijerin toimintakeskuksen takana.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi