Ensimmäinen kirja

to 6.9.2012

Lapinlahden Alapitkällä asuu ihastuttavan vilpittömiä ja välittömiä viidesluokkalaisia tyttöjä. Raksaliike oli eilen Lapinlahden yrittäjäpäivässä Matin ja Liisan koulun edessä olevalla Monarin sorakentällä.

Sorakentällä, jonne NeNu-pesis mielisi hiekkatekonurmea ja pesäpallokatsomoa.

Matti mainosti rakennuksiamme. Sai puheen päästä kiinni, kun ihmiset kummastelivat messuosastollamme muuatta puuesinettä. Se oli Kajaanin kirkon tornin lahonnut pilari. Me korjasimme Kajaanin kirkon puuosat ja oikaisimme tornin.

Tornin huippu keikkui neljän pilarin varassa, josta kolme oli läpilahoa. Jossain vaiheessa tornin huipun restauroimista firman restaurointimestari vietti pari unetonta yötä sen vuoksi, että pelkäsi tuulenpuuskan heittävän huipulla olevan kopperon kirkkomaalle.

Minullakin oli yrittäjäpäivässä pieni lehtipiikasen nurkkaus. Vein sinne tyttöjen kirjakerhoista tulleet hevos- ja nuorten kirjat jakoon. Pikkuruisen lehtipiikashyllyn ympärille pelmahti kirja-ahmimisikäisiä viidesluokkalaisia tyttöjä.

Toin messuosastolla myös Lehtipiika-aputoiminimen, jotta olisin ollut pois Matin jaloista raksaliikkeen kuvioissa. Tätähän yrityskummimme Väinö Korhonen minulle suositti.

Eipä aikakaan, kun tytöt olivat tyhjentäneet hyllyn. Sanoin, että voin hakea kirjoja lisää heti, kun olen syönyt yhden 4H-kerhon paistaman makkaran. Ei voi kuin ihailla Alapitkän tyttöjen toimeliaisuutta, sillä puheliain kirjatytöistä tuumasi, että minä voi hakea sinulle makkaran heti.

Tyttö pyrähti 4H-teltalle kuin västäräkki.

Makkaraa mutustellessa hain kotoa lisää tyttökirjoja, muutaman kierrätyskirjadekkarin sekä Manta-pikkunartun. Kierrätyskirjadekkarit lähtivät hoikan ja tumman vähän isomman tytön matkaan.

Manta keräsi sellaisen ihailijajoukon vieläkin pienempiä tyttöjä, että meinasi pissata pelosta alleen. Rauhoittelin pikku narttua; on vain välillä tultava toimeen ilman lauman tukea. Muut lauman jäsenet jäivät kotiin närkästyneinä ja pelkäsin, että ovat raivoissaan repineet koirasohvan räsymatot.

Miettisen Eeva antoi yrittäjäkentällä neuvon. Oriflamelta voi tilata jalkahien estävää suihketta ja suihkauttaa sitä mattoon. Ehkä sama vaikutus koirien repimisintoon olisi sitruunamehulla.

Karl Ove Knausgprdin Tainsteluni ensimmäinen kirja on nyt lopussa. Kohta pitäisi suomeksi ilmestyä Knausgårdin toinen kirja. Odotan sitä yhtä kärsimättömästi kuin Beverly Skeggsin, brittisosiologin, Elävää luokkaa, sillä haluan tietää, onko luokkasubjektin visualisoimiseen muuta keinoa kuin kökköinen ripsiväri tai hillitön ryyppääminen.

Ensimmäinenkirja alkoi kuolemisen kuvauksella ja päättyi Knausgårdin isän ruumiin kuvaukseen. Keskisuomalaisen kirjallisuuskriitikko vertasi Knausgårdia Päätaloon. Kirja sisälsikin päätalomaisen tarkkoja kuvauksia tavallisista asioista.

Tarkkuus ja abrsuditeettien taju kuitenkin teki niistä nautittavat.

Otetaan esimerkiksi norjalaispoikien pussikaljaseikkailut. Karl Ove on jo lukiolainen, mutta joutuu uudenvuodenbileisiin peruskoululaisten joukkoon: "Ainoastaan olutpussi rikkoi kuvion. Siitä olinkin tuskallisen tietoinen. Se myös yhdisti minut takanani vaappuviin teineihin, sillä jokaisella heistä oli olutpussi, joka ikisellä."

Tuntuu kuin Knausgård useasti kirjoittaessaan nauraa hihittäisi omille mustanpuhuville muistikuvilleen ja oivalluksilleen. Aivan vastustamaton on hänen pitkä kuvauksensa isänsä hautajaisjärjestelyistä, joissa kirjailija ja tämän isoveli äityvät kännäämään isoäitinsä kanssa.

Ensin kirjailija ymmärtää isoäidin vihjailut oluesta ruoan kera tai pikku iltadrinkistä täysin väärin. Koska kirjailijan isä on vast´ikään kuollut viinaan - ilmeisesti pahaan sisäiseen ja osin ulkoiseenkin verenvuotoon talossa, jossa myös asuu puoliseniili isoäiti, kirjailija vakuuttaa mummolleen, että kumpikaan veljeksistä ei juo.

Harvoin ottavat olutta ruoan painikkeeksi ja iltadrinkit vieläkin harvemmin, kirjailija rauhoittaa mummoaan. Sysimustaa huumoria on se, että mummo itse asiassa kärtti juomista. Kirjailja kuvaa, kuinka makaaberien juominkien aikana mummo virkistyy ja tulee ulos seniiliyden tilastaan.

Kummallisen ryyppyrupeaman aikana ei haittaa, vaikka mummo jatkuvasti pissaa tuolillaan lattialle.

Mielenkiintoista on, että aivan pokkana Knausgård kesken kirjan äityy taidehistoriaesseistiksi. Luin korvat ja kaikki muutkin aistit höröllä kirjan kohdan, jossa kirjailija ensin haltioituu varmaankin aika tavanomaisesta 1800-luvun merimaisemataulusta, kummastelee itsekin, millainen tenhovoima on kansallisromanttisella impressionismilla - ja tulee siihen tulokseen, että käännekohta luontoaiheiseen kansallisromantiikkaan toi Edvard Munch.

Munch toi taiteessa keskiöön ihmisen. Muu jäi taka-alalle. Sama on jatkunut siitä lähtien.

Keskisuomalaisen Hannu Waarala kitisee, että Knausgårdin romaani on vähän liiankin kaikkiruokainen sika ja samalla ikään kuin sivulauseessa huomauttaa klassikoksi muuttuneen "Romaani on kaikkiruokainen kuin sika" -vertauksen olevankin jotenkin peräisin filosofi Feuerbachilta eikä kirjailija Matti Pulkkiselta.

Vai onko Pulkkinen vain mukaellut Feuerbachia?

Knausgårdin Taisteluni ensimmäisessä kirjassa panin merkille myös sen, kuinka kirjailija kirjoittaa omista lapsistaan. Melkein julman tarkasti tämä käsittelee heitä vauvasta lähtien ainutlaatuisina omina persoonallisuuksinaan.

Pidin aikoinani kovasti Savon Sanomien toimittajan Katja Hedbergin pienistä palstanpääpätkistä, jossa tämä kuvaa omien poikiensa huomautuksia ja sanomisia. Voi olla, että muistan nyt väärin, mutta jostain kumman syystä en pysty palauttamaan mieleeni poikia mitenkään toisistaan erottuvina persoonina.

He olivat olemassa vain äitiään syvästi ihailevana kollektiivina. Mutta voi olla, että muistan väärin. Harmi, etten leikellyt palstanpäitä talteen. Olen edelleenkin kyllä sitä mieltä, että Katja Hedberg on Savon Sanomien paras henkilöhaastattelujen tekijä. Oikeastaan koko Savon paras.

Ja voihan se olla, että toimittajan poikien persoonat piti tarkoituksella häivyttää taustalle. Jotta he eivät olisi tunnistettavissa. Karl Ove Knausgårdinkin sukulaiset ovat haastamassa tätä oikeuteen. Ja vast´ikään Hesari herätti kohun kirjailija Riikka Ala-harjan ja tämän siskon kiistasta.