Hyvä uutinen ja hieman surupäiväkirjaa

to 30.8.2012

Eilinen hyvä uutinen oli, että S-ryhmä aikoo vetäytyä Vattenfallin, ts. ydinvoiman, rahoituksesta. Hyvä juttu, osuuskauppa ehkä pääsee kehittämään hajautettua ja paikallista energiaa.

Meillä kotona käydään kauppakeskustelua jatkuvasti. Minä olen sitä mieltä, että vaikka S-market onkin osa maaseudulla ökymäisesti ABC-asemillaan käyttäytyvää osuuskauppaketjua, on S-market kuitenkin osuuskuntaa. ja meidän tulisi käydä osuuskaupassa. Olemmehan osuuskaupan omistajia.

Mies on puolestaan sitä mieltä, että viis siitä, vaikka K-market on osa pörssiyhtiötä, kaupassa on kuitenkin paikallinen yrittäjä. Joku isäntä.

Paikallinen isäntä ei kuitenkaan aina auta. K-market sijaitsee kiinteistössä, jonka omistajat istuvat jossain Ranskassa. Tämän saimme karvaasti Lapinlahden vammaisneuvostona kokea. Yritimme saada käännettyä autojen pysäköintiä K-marketin edustalla toisin päin. Teimme hienon nimilistankin. Kauppias levitteli käsiään. Mitään ei ole tehtävissä, sillä kiinteistöyhtiö on kaikkea muuta kuin paikallinen.

Ongelmana ei niinkään ole huonosti liikkuvien pääsy markettiin kuin apteekkiin. Apteekki sijaitsee samassa rakennuspötkylässä, mutta pötkylän toisen puoliskon omistaja onkin - yllätys, yllätys - kuopiolainen kiinteistöyhtiö.

Kaikki osapuolet jäävät levittelemään käsiään siihen asti, kunnes joku apteekin edessä peruuttaa jalankulkijan kuoliaaksi. Pari pyöräilijää on kumoon jo peruutettu.

Päivän teologinen osuus tulee tässä, pankaas nyt silmät kiinni kaikki taistelevat ateistit:

Häpesin sitä, että olin rusinapullaortodoksi. Meidät kategorioi pastori Veli-Matti Antikainen jo joskus 90-luvun puolivälin tienoilla Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalissa pitämässä saarnassaan. 

Rusinapullauskovaiset ovat teologiassa jotakuinkin samoja kuin Zygmunt Baumanin sosiologiset turistit. Rusinapuollauskovainen ei suostu nielemään mitään teologista oppiviritelmää sellaisenaan. Hän valikoi ja yhdistelee.

Näin tekee kirkkokuntien kannalta hankalan moni, vaikka asiain tila kuinka isä Veli-Mattia jo 90-luvulla nyppi. Heikki Takkilan Vartija-lehden (3/2012) artikkelin mukaan ihmiset voi jakaa vaikkapa valistuneisiin virkamiehiin ja fundamentalisteihin. Mystikkojakin kuulema on.

Valistuneista virkamiehistä Takkila kirjoittaa seuraavasti:

"Perinteisten uskontojen ongelma on nykyään liian täydellinen palvelu. Ne ovat mitoittaneet pelastussanomansa henkilöille, joka hyväksyy kyselemättä olemansa maailmasta erillinen, yksinäinen olento. Tällaisen olennon pelastaminen on vaikea operaatio, joka edellyttää monimutkaista teologiaa, myyttien historiallisen todellisuuden hyväksymistä ja monenlaisia uskonhyppyjä."

"Kattavaa totuutta olevaisesta ei repaleisessa nykyajassa enää voida lausua julki."

"Myytit ja dogmit kotoutamme joka tapauksessa itsellemme sopivaan muotoon. Uskomme, mutta eri tavoin kuin kirkko opettaa, kuten tutkimukset ovat osoittaneet. Ja näin on hyvä: kun tekee itse, ei tule niin helposti houkutusta antaa lopputulokselle erehtymättömän totuuden leimaa."

Meitä rusinapullauskovaisia on muitakin. Tietenkään se ei tarkoita sitä, että olisimme välttämättä oikeassa. Mutta ainakin koetamme ajatella. Se ei liene kiellettyä?

Sama koskee puolueitakin. "Kattavaa totuutta olevaisesta ei repaleisessa nykyajassa enää voida lausua julki."

Julistauduin thomaswallgrenilaiseksi vasemmistolaiseksi ja palasin aikoinani lastenhoitorupeaman jälkeen takaisin Vasemmistoliittoon, kun en oikein muita SKP-läisiä tältä seudulta tuntenut kuin toveri vanhemman huoneenrakentajan. Kuopion Anne Ruuskasen ja Jari Tertsusen arvelin haihtuneen historian hämäriin. Kevään 2007 eduskuntavaalien tietämillä tilasin Tiedonantajan, sillä huoneenrakentaja Viljo Heikkinen oli liimannut lehden kissajullaria sähkötolppiin tässä lähellä.

Tänään heivasin pois pihastamme tuhat Vasemmistoliiton keskuskonttorilta Lapinlahden vasemmistolle, kuten muillekin kunnallisjärjestöille, lähettämää propagandalehteä. Loputtoman innostuneet lapinlahtelaisvasemmistoaktiivit voivat sieltä hakea lehtinippuja ja jalkautua pudottelemaan niitä postilaatikoihin.

Kesällä puolueen keskuskonttorin mainostoimistovetoiset lehdet ärsyttivät niin, että eteistä siivotessa toin koiratarhaan raahatun kattoikkunan keskelle pihaa ja heittelin lehtiniput siihen. Kattoikkuna koetti huonolla menestyksellä toimittaa koiratarhassa kahluualtaan virkaa.

Heittelin kattoikkunaan myös linttaan astuttuja kenkiä, jotkut tuntemattomat crocsit ja muuta eteistavaraa suutuspäissäni. Tilasin paikalle jäteperäkärryn. Päätin, että olen poliittiseseti voima- eli uusvasemmistolainen ja suhteessani asuinseutuuni maaseuduntulevaisuuslainen.

Jostain syystä korjasin ensin kirjoittamani kotiseutun asuinseuduksi. Kotiseutua minulla ei ole. Asun vain täällä. Haudatkaa minut Puumalaan, se lienee kotiseutuni. Ainakin Puumalan hautausmaalla on paljon sukulaisia. Niitä minun entisiä poikaystäviäni sekä samassa rivissä äidin kanssa tämän suuri rakkaus, Summasen Ville. No, onhan siellä meidän isäkin.

Surupäiväkirjamerkintä tässä:

Toissa päivänä tein Leonidin asunnossa loppusiivouksen. Eilen sinne menivät pintaremonttimiehet. Työsuhde-kerrostalojen - tai pelkästään Kerrostaloihanan he Lapinlahden Kaskihovi Oy:n kirjanpidossa kulkevat - roskiskatoksessa oli kuusi jätesäkkiä. Istuin niiden vieressä ja itkin. Lähetin tekstarin Hannelelle.

Hannele tekstaroi seuraavana päivänä takaisin. Oli nähnyt unta: "Tuot Leonidin luokseni ulkoilukamppeissa. Lämpimänä, mutta kuolleena. Ympärillä paljon tavaraa, etenkin lasten leluja. Kuten iso sininen leikkikuorma-auto."